Pienen taaperon elämää
Joka päivä meidän pieni taapero oppii uutta, ja joka päivä tämä äiti jaksaa ihmetellä miten ihmeessä tuo pieni kaikkea oppii. Hain eilen poikaani päiväkodista työpäivän jälkeen ja siellä hiekkalaatikolla ison rekka-auton äärellä leikki pieni hymyilevä poika. Mun sydän sulaa joka kerta. Juttelin siinä päiväkodin hoitajan kanssa päivän kuulumisia samalla poikaa nostaen ja havahduin siihen kun poika kallistuu kohden pieni räkäinen, kylmä, märkä ja hiekkainen suu auki pusua antaen. Ja hyvä kun ehdin hoitajalle sanoa edes moikat niin poika jo ponnekkaasti siinä vilkuttelí, että mennään.
En kuuna päivänä olisi uskonut kun poika päiväkodin aloitti (marraskuun 11. päivänä 2019), että hän koskaan siellä leikkisi iloisena hymyssä suin. Päiväkodin aloitus oli ihan kamalaa, ei vain pojan mielestä vaan meidän kaikkien mielestä. Sydän itki kun jouduin hänet hoitoon jättämään. En ollut kuullutkaan, että Oscar osaa itkeä niin lohduttomasti. Olin jo heittää pyyhkeen tiskiin, mutta pakko oli vain kovettaa mielensä ja jättää poika hoitajan syliin ja uskoa siihen, että itku loppuu. Ja loppuihan se. Aamuisin päiväkodista ulos päästyäni jään usein vieläkin pojan ryhmän ikkunan taa katselemaan Oscaria touhuissaan, ja hyvinhän tuo on sinne jäänyt.
Viime viikko oli oikeastaan vasta ensimmäinen viikko kun poika ei ollut päiväsaikaankaan itkenyt. Perjantaina saimme päiväkodista niin hyviä uutisia, että niiden voimin uskoa hyvään jatkoon on. Poika oli mennyt muina miehinä ihan itsekseen välipala-aikaan naapuriryhmään syömään välipalakiisselit. Hoitajat olivat siellä olleet niin mielissään, että tulivat tämän varta vasten isälleen kertomaan kun tämä poikaa haki. Minua lohduttaa, että Oscar uskaltaa olla rohkeampi, itsenäisempi ja tutkia asioita.
Viime viikko oli oikeastaan vasta ensimmäinen viikko kun poika ei ollut päiväsaikaankaan itkenyt. Perjantaina saimme päiväkodista niin hyviä uutisia, että niiden voimin uskoa hyvään jatkoon on. Poika oli mennyt muina miehinä ihan itsekseen välipala-aikaan naapuriryhmään syömään välipalakiisselit. Hoitajat olivat siellä olleet niin mielissään, että tulivat tämän varta vasten isälleen kertomaan kun tämä poikaa haki. Minua lohduttaa, että Oscar uskaltaa olla rohkeampi, itsenäisempi ja tutkia asioita.
Kotona edelleen pojan ihan lemppari-asia on autot. Ja niitä meillä riittää. Pieni suu toistaa uudelleen ja uudelleen prum prum, autoja tutkitaan ihan tosi, tosi tarkkaan. Oscar on pikkuhiljaa alkanut syömään itse. Lemppariruokia on pasta carbonara kierrepastalla ja päällä pitää olla parmesan-juustoa. Italia on selvästi verissä raskausajan jäljiltä. Jauheliha on ihan huippuhyvää kuin myös kinkkukiusaus. Oscar rakastaa satua rumasta ankanpoikasesta, hän rakastaa ylipäätänsä katsella kirjoja. Hän rakastaa Pikku kakkosta ja ohjelmia siinä kuten Simo, Oiva, Nalle ja Apina, Uula ja Kuu sekä Sanni Sateenkaari. Kun Oscarista jokin on ihan erityisen hauskaa, laittaa hän tanssiksi jolloin pää kääntyilee puolelta toiselle samalla koko vartalon hytkyen. Oscar rakastaa olla kylvyssä. Hän voisi tutkia vaikka kuinka ja kauan suihkunpäätä josta tulee vettä. Vesi on ihmeellinen aine kun siitä ei oikein saa kiinni ja se muuttaa kädet ryttyisiksi.
Oscar tykkää hassutella. Ihan parasta on kukkuu-leikit ja mennä lakanoiden alle tai verhojen taa piiloon. Välillä on vain ihana kyhnöttää äidin tai isin kainalossa ja olla vaan. Välillä, kun äiti tekee ruokaa, tekee Oscarkin ruokaa paistinlastojen, kauhojen ja kattiloiden kanssa. Imuroidessa Oscar auttaa säätelemällä imun voimakkuutta ja laittamalla imuria kiinni ja päälle. Imurin päällä on mukava salamatkustaa kun äiti siivoaa, taikka imurin takana on kiva istua kun sieltä puhaltaa kivasti ilmaa.
Ihan nyt vasta viime päivinä (Oscar täyttää 29.1. vuoden ja neljä kuukautta) hän on alkanut osoittamaan omaa mieltään johonkin asiaan istuutuen ponnekkaasti lattialle ja katsoen visusti kohti kattoa. Hän saattaa heittäytyä myös pitkin pituuttaan, mutta se on harvinaisempaa. Jos torun häntä jostakin (kuten auton vierittämisestä pitkin patteria), saattaa hän hetken olla toistamatta asiaa kunnes katsoo hymyillen suoraan silmiin ja toistaa tismalleen saman kielletyn asian. Oscar on alkanut omaamaan myös itsesuojeluvaistoa. Kävimme viime sunnuntaina HopLopissa, ja pallomerestä nousu ylemmäs sinne telineille ei ollutkaan enää ollenkaan kivaa. Oscar ihan oikeasti pelkäsi olla siellä ylhäällä. Hän piti minua paidan kauluksesta tosi kovaa kiinni ja halusi pois.
Oscar ei vielä oikein puhu. Hän sanoo sanat äiti (ätti), isi (iti), Louis (Ssss), maito (mamma) ja höpisee itsekseen omaa mielenkiintoista kieltään jossa tosiaan kieli käy. Hampaita löytyy suusta jo useita. Äitiä hirvittää parhaillaan puhkeamassa olevat takahampaat joiden reunat ovat puhjenneet, mutta välissä kinnaa vielä ien. Ehkä juuri tämän takia meillä herätään vielä kerran yössä, kuten viime yönä. Heräsin siihen kun pojalla oli molemmat kädet suussaan ja toisteli sanaa au au. Ei muuta kun lääkettä antamaan ja maitoa perään lämmittämään. Oscar nukkuu meidän sängyssä, turvallisesti keskellä, ja nauttien siitä ihan täysillä, ei tule kuuloonkaan mitkään pinnasängyt. X-asento on Oscarin asento ja me vanhemmat nukumme jossakin siinä sivulla, välillä jompikumpi sohvallakin. Olen ollut maailman väsynein töissä toivoen nukkumisen päivä päivältä helpottavan.
Mutta olen minä nauttinut olla töissä. Saan olla ihan minä vain ja selviytyä aikuisten asioista ja olla sosiaalinen. Välillä väsymyksen vuoksi puhun ihan mitä sattuu, mutta toistaiseksi olen puheellani saanut onneksi vain aiheutetuksi naurua enkä sen pahempaa. Olen onnellinen. Väsynyt, mutta niin onnellinen.
Mutta olen minä nauttinut olla töissä. Saan olla ihan minä vain ja selviytyä aikuisten asioista ja olla sosiaalinen. Välillä väsymyksen vuoksi puhun ihan mitä sattuu, mutta toistaiseksi olen puheellani saanut onneksi vain aiheutetuksi naurua enkä sen pahempaa. Olen onnellinen. Väsynyt, mutta niin onnellinen.