Qstock 2017
Nyt on elämäni ensimmäiset isot festarit koluttu läpi. Voi sanoa, että tuleva festarielämäni ei olisi voinut paremmin alkaa. Ei nukuttu missään leirintäalueella teltassa, vaan oli huone ihan hotellista, joka osoittautui huikeaksi valinnaksi siellä olevien asukkaiden suhteen. Päästiin check in-jonoon, joka oli vallitsevien olosuhteiden myötä hieman pitkähkö. Mikä siinä oli odotellessa kun katseltiin miten Michael Monroe pyrhälsi vauhdilla matkalaukkujen ja vaimonsa kanssa sisälle. Ystävällisesti antoi vaimonsa odottaa autossa sen aikaa kun hoiti sisäänkirjautumisen, kävi noutamassa tämän ja kapsäkit, ja jäi sitten aulaan plakaatin taakse seisomaan kunnes hissi saapui alas. Mun oli ihan pakko hihkaista tälle superenergiselle rockstaralle hyvää keikkaa ja jatkoimme odotusta jonossa. Käänsin pääni niin eikö siellä ollut tiskillä Egotripin Mikki Kauste. Piti käyttää tilaisuus hyväksi ja pyytää kauniisti saako hieman häiritä ja otettiin siinä sitten selfiet. Kyllä oli hotelli niin mun makuun.
Mutta tätä ennen piti tietenkin matkata Ouluun. Hyppäsin perjantai-aamuna junaan puoli kymmenen aikaan. Matkakumppanini, ja ihanat kokeneet festarikoutsit tulivat junaan myöhemmin Tampereelta ja mukava matka jatkui tosin turhankin kuumassa junavaunussa hien virratessa. Mutta virtasi siellä skumppa ja mukavat jututkin. Istuimme vastakkain ja viereeni istuutui vanhempi naishenkilö. Hän oli lähemmäs 70-vuotta, mutta oli jutuissamme mukana ihan heti täysillä ja meillä oli tosi hauskaa. Se on jännä miten ihminen jota et entuudestaan tunne voikin tuntua niin tutulta ja ihanalta, eikä se todellakaan katso ikää. Sanottiin haikein mielin heipat erotessa, taisi siinä muutama kyynelkin vierähtää. Ajatelkaa.
Hyvä, että oltiin päästy junasta ulos Oulussa kun matkakumppani hoksasi meidän vierestä hieman ilmansuunnissa eksyneen oloisen Apulannan Toni Virtasen. Siinä käveltiin samaa matkaa hotellia kohti ja kyseltiin kuulumisia niinä näinä. Pyydettiin kauniisti Tonilta saada ottaa selfie ja suostuihan hän. Meillä on nyt oma ruusupusikko Oulun juna-aseman edustalla jota en tule ikinä unohtamaan. Nieminen sanoi itse, että mennään tähän ruusupensaan eteen ottamaan kuva, laski laukkunsa maahan ja sonnustauduttiin kuvan ottoon. No eihän siitä mitään tullut kun ei käsi oikein riitä. Toni tuli tähän apuun, otti kännykkäni käteensä ja sanoi "näitä on tullut muutaman kerran harjoiteltua" ja otti meistä ihan täydellisen ryhmäpotretin. Kiitettiin kovasti ja toivotettiin hyvää keikkaa. Kyllä me siinä hetki jos toinen päiviteltiin mitä oikein tapahtui. Seuraavana aamuna aamupalalla kävelin Pariisin kevään laulajan ohi, tätä en tosin olisi tunnistanut ellei toinen ihana festarikoutsini olisi hihkaissut korvaani "Näitsä kuka tuossa oli!"
Ensikertalaista hieman jännitti mitä festareilla tuleman pitää. Minulla ei ollut tiettyä ennakkosuosikkia jota vartavasten olin paikan päälle mennyt katsomaan. Qstockissa oli yli 60 esiintyjää, joista näimme vain noin neljäsosan vaikka aktiivisesti siirryimmekin lavalta toiselle. Aikataulut oli suunniteltu mielestäni tosi hyvin, ei tarvinnut odotella liian pitkiä aikoja seuraavaa artistia. Kaksi esiintyjää meillä meni päällekkäin, Jenni Vartiainen ja Mira Luoti.
Ihmisillä oli hirveän hyvä meno päällä, ja tuntui että kaikki olivat ystävällisiä. Hieman humalaisia (huom. sellaisia joilla silmät oikeesti seisoo päässä) oli kyllä liikenteessä, mutta se taitaa olla aika normaalia festareilla. Olin suht. lähellä lavaa kun Profeetat esiintyi eikä siellä ollut sellaista tunnetta, että tuupitaan taikka rynnitään päälle. Porukka lauloi ihan kybällä mukana ja tanssi. Kuuma sielläkin oli kuin missä ja kun aikani Profeettoja pyroineen olin seurannut päätin siirtyä taka-alalle ihan mielelläni. Hyvin ne miehet kyllä veti!
Esiintyjät, jotka säväyttivät minua eniten olivat JP Cooper, Mira Luoti, Pauli Hanhiniemen retkue, Poets of the Fall ja Alice Cooper (en ikinä olisi uskonut sanovani näin) ja JVG. Kaija Koo oli myös huippu. Biisin Nää yöt ei anna armoo aikana lavalle ilmestyi yks kaks Cheek räppäämään Kaijan kanssa. Kertoivat meille onnekkaille katsojille, että tämä oli ensimmäinen kerta kun he yhdessä livenä tämän tekivät. Cheek esiintyi myös yhdessä Elastisen ja Mikael Gabrielin kanssa JVG:n vetäessä biisin Mistä sä tuut. Eveliina ilmestyi JVG:n lavalle kuin luonnostaan Sitä säät mitä tilaat biisin ajaksi. Siis niin huippua! Kylmät väreet vaan kävi kun JP Cooper vetäisi huolettomasti täydellisellä oktaavilla ja herkkyydellä Passport Homen ja September Songin. Samat vibat musiikkia kuunnellessa olen viimeksi kokenut Memphisissä. Uskomaton ääni.
Alice Cooper vetäisi sitten kirjaimellisesti aivan päättömän setin festareiden loppuhuipennukseksi. Ballad of Daylight Fryn aikana Alice Cooper sidottiin pakkopaitaan, ja I Love the Deadin aikana mies puukotettiin ja mestattiin vaatimattomasti giljotiinissa. Että semmoista menoa. Rahat ja veri lensi tässä esityksessä. Eräs edellispäivänä Kööpenhaminassa Alice Cooperin konsertissa ollut fani, johon hotellissa törmäsimme, kertoi saaneensa itselleen him selfin dollarin setelin joita tämä konsertissa jakeli. Alice Cooperin setin päätti pari yhteisbiisiä Michael Monroen kanssa. On se vaan kova jätkä tuo meidän Mike.
Mira Luoti esiintymisellään iski minuun vaatimattomasti ehkä eniten. Hänellä yleisö ei määrässä loistanut, mutta siitä huolimatta Kiitos sinulle kappaleen aikana tämä laskeutui istumaan kaiteelle lavan eteen, piteli faniensa käsistä kiinni, antoi heidän ottaa selfieitä, lauloi heille ja katsoi suoraan silmiin. Oli se liikuttavaa katseltavaa.
Sää oli kuin morsian, perjantaina oli ihan oikea kunnon hellepäivä. Vettä tuli juotua paljon, ja sitä onneksi sai haettua vesipisteiltä mukaan otettuun tyhjään pulloon hyvin. Vessajonot olivat paikoin pieni farssi. Siellä jonoteltiin bajamajoihin koittaen välttää katseen osumista miesten pisuraareja kohti jotka olivat siinä aivan keskellä. Oli joku mies rohkaistunut arvostelemaan qstockin sivuilla, ettei siellä oikein ollut kiva käydä kaikkien pällistellessä. Myöskin ison lavan anniskelualueen sisäänpääsyportti oli pettymys aika ajoin - ihan liikaa ihmisiä ja ahdas portti. Ja kenen idea oli laittaa vessa-alue sen perimmäiseen nurkkaan?
No mutta, hengissä ja täysissä sielun voimissa ollaan. Tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa isolla lämmöllä. Yhtä lämmöllä kuin Pauli Hanhiniemen retkueen biisin Pölyä, hiuksia, risuja-biisin sanat:
"Mitä mä muuttaisin, mitä minä tekisin toisin. Mitä mä muuttaisin jos muka muutella voisin. Ehkä jonkun Ison kirjaimen, jonkun huutomerkin nielaisen, mitä. Mitä mä muuttaisin, mitä minä tekisin toisin. Kenet mä skippaisin, kenelle aikaani soisin. Empä oikein yhtä ainoaa, muista kenet voisin unohtaa, eih. Pölyä, hiuksia, risuja tarttuu, eikä siitä välttyy voi. Vähitellen ne kertyy kun vanhaksi varttuu, sydämestä ottaa, oiih. Eilinen, eilinen, sylihisi kantoi mut. Lopulta sä löysit mut. Huomista haikaile en, enkä eiliseen kaipaa. Sanovat ne jotka kaiken niin hallitsee aikaa. Tulevaani nähdä haluan, ja suren sitä minkä kadotan. Pölyä, hiuksia, risuja tarttuu, eikä siitä välttyy voi. Vähitellen ne kertyy kun vanhaksi varttuu, sydämestä ottaa, oiih. Eilinen, eilinen, sylihisi kantoi mut. Lopulta mä löysin sut".
Mutta tätä ennen piti tietenkin matkata Ouluun. Hyppäsin perjantai-aamuna junaan puoli kymmenen aikaan. Matkakumppanini, ja ihanat kokeneet festarikoutsit tulivat junaan myöhemmin Tampereelta ja mukava matka jatkui tosin turhankin kuumassa junavaunussa hien virratessa. Mutta virtasi siellä skumppa ja mukavat jututkin. Istuimme vastakkain ja viereeni istuutui vanhempi naishenkilö. Hän oli lähemmäs 70-vuotta, mutta oli jutuissamme mukana ihan heti täysillä ja meillä oli tosi hauskaa. Se on jännä miten ihminen jota et entuudestaan tunne voikin tuntua niin tutulta ja ihanalta, eikä se todellakaan katso ikää. Sanottiin haikein mielin heipat erotessa, taisi siinä muutama kyynelkin vierähtää. Ajatelkaa.
Ensikertalaista hieman jännitti mitä festareilla tuleman pitää. Minulla ei ollut tiettyä ennakkosuosikkia jota vartavasten olin paikan päälle mennyt katsomaan. Qstockissa oli yli 60 esiintyjää, joista näimme vain noin neljäsosan vaikka aktiivisesti siirryimmekin lavalta toiselle. Aikataulut oli suunniteltu mielestäni tosi hyvin, ei tarvinnut odotella liian pitkiä aikoja seuraavaa artistia. Kaksi esiintyjää meillä meni päällekkäin, Jenni Vartiainen ja Mira Luoti.
Ihmisillä oli hirveän hyvä meno päällä, ja tuntui että kaikki olivat ystävällisiä. Hieman humalaisia (huom. sellaisia joilla silmät oikeesti seisoo päässä) oli kyllä liikenteessä, mutta se taitaa olla aika normaalia festareilla. Olin suht. lähellä lavaa kun Profeetat esiintyi eikä siellä ollut sellaista tunnetta, että tuupitaan taikka rynnitään päälle. Porukka lauloi ihan kybällä mukana ja tanssi. Kuuma sielläkin oli kuin missä ja kun aikani Profeettoja pyroineen olin seurannut päätin siirtyä taka-alalle ihan mielelläni. Hyvin ne miehet kyllä veti!
Esiintyjät, jotka säväyttivät minua eniten olivat JP Cooper, Mira Luoti, Pauli Hanhiniemen retkue, Poets of the Fall ja Alice Cooper (en ikinä olisi uskonut sanovani näin) ja JVG. Kaija Koo oli myös huippu. Biisin Nää yöt ei anna armoo aikana lavalle ilmestyi yks kaks Cheek räppäämään Kaijan kanssa. Kertoivat meille onnekkaille katsojille, että tämä oli ensimmäinen kerta kun he yhdessä livenä tämän tekivät. Cheek esiintyi myös yhdessä Elastisen ja Mikael Gabrielin kanssa JVG:n vetäessä biisin Mistä sä tuut. Eveliina ilmestyi JVG:n lavalle kuin luonnostaan Sitä säät mitä tilaat biisin ajaksi. Siis niin huippua! Kylmät väreet vaan kävi kun JP Cooper vetäisi huolettomasti täydellisellä oktaavilla ja herkkyydellä Passport Homen ja September Songin. Samat vibat musiikkia kuunnellessa olen viimeksi kokenut Memphisissä. Uskomaton ääni.
Alice Cooper vetäisi sitten kirjaimellisesti aivan päättömän setin festareiden loppuhuipennukseksi. Ballad of Daylight Fryn aikana Alice Cooper sidottiin pakkopaitaan, ja I Love the Deadin aikana mies puukotettiin ja mestattiin vaatimattomasti giljotiinissa. Että semmoista menoa. Rahat ja veri lensi tässä esityksessä. Eräs edellispäivänä Kööpenhaminassa Alice Cooperin konsertissa ollut fani, johon hotellissa törmäsimme, kertoi saaneensa itselleen him selfin dollarin setelin joita tämä konsertissa jakeli. Alice Cooperin setin päätti pari yhteisbiisiä Michael Monroen kanssa. On se vaan kova jätkä tuo meidän Mike.
Mira Luoti esiintymisellään iski minuun vaatimattomasti ehkä eniten. Hänellä yleisö ei määrässä loistanut, mutta siitä huolimatta Kiitos sinulle kappaleen aikana tämä laskeutui istumaan kaiteelle lavan eteen, piteli faniensa käsistä kiinni, antoi heidän ottaa selfieitä, lauloi heille ja katsoi suoraan silmiin. Oli se liikuttavaa katseltavaa.
Sää oli kuin morsian, perjantaina oli ihan oikea kunnon hellepäivä. Vettä tuli juotua paljon, ja sitä onneksi sai haettua vesipisteiltä mukaan otettuun tyhjään pulloon hyvin. Vessajonot olivat paikoin pieni farssi. Siellä jonoteltiin bajamajoihin koittaen välttää katseen osumista miesten pisuraareja kohti jotka olivat siinä aivan keskellä. Oli joku mies rohkaistunut arvostelemaan qstockin sivuilla, ettei siellä oikein ollut kiva käydä kaikkien pällistellessä. Myöskin ison lavan anniskelualueen sisäänpääsyportti oli pettymys aika ajoin - ihan liikaa ihmisiä ja ahdas portti. Ja kenen idea oli laittaa vessa-alue sen perimmäiseen nurkkaan?
No mutta, hengissä ja täysissä sielun voimissa ollaan. Tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa isolla lämmöllä. Yhtä lämmöllä kuin Pauli Hanhiniemen retkueen biisin Pölyä, hiuksia, risuja-biisin sanat:
"Mitä mä muuttaisin, mitä minä tekisin toisin. Mitä mä muuttaisin jos muka muutella voisin. Ehkä jonkun Ison kirjaimen, jonkun huutomerkin nielaisen, mitä. Mitä mä muuttaisin, mitä minä tekisin toisin. Kenet mä skippaisin, kenelle aikaani soisin. Empä oikein yhtä ainoaa, muista kenet voisin unohtaa, eih. Pölyä, hiuksia, risuja tarttuu, eikä siitä välttyy voi. Vähitellen ne kertyy kun vanhaksi varttuu, sydämestä ottaa, oiih. Eilinen, eilinen, sylihisi kantoi mut. Lopulta sä löysit mut. Huomista haikaile en, enkä eiliseen kaipaa. Sanovat ne jotka kaiken niin hallitsee aikaa. Tulevaani nähdä haluan, ja suren sitä minkä kadotan. Pölyä, hiuksia, risuja tarttuu, eikä siitä välttyy voi. Vähitellen ne kertyy kun vanhaksi varttuu, sydämestä ottaa, oiih. Eilinen, eilinen, sylihisi kantoi mut. Lopulta mä löysin sut".
Kommentit
Lähetä kommentti