Itseäni etsimässä, Part 1.

Jostakin syystä minut annettiin huostaan heti syntymäni jälkeen. Synnyin keskosena (2520 g) marraskuussa 1975 Naistenklinikalla lasketun ajan olleen noin 30.11., ja josta minut haettiin vain kolmen päivän ikäisenä Pelastakaa Lapset ry:n alaiseen Matti ja Maija-kotiin. Koti sijaitsi Etelä-Haagassa osoitteessa Steniuksentie 20. Nykyjään talossa toimii turvakoti. 

Olin Matti ja Maija -kodissa yksitoista päivää. 

Ottolapseksi antamisesta on olemassa dokumentteja jotka äiti on allekirjoittanut. Kyseessä ei siten ole ollut esimerkiksi keskoshoito.

Saatuani tietää asiasta vasta äitini kuoleman jälkeen, on elämässäni ollut valtava tyhjä aukko. Minulta lähti ikään kuin pohja kaikelta. Miksi näin kävi? Asiasta ei ole koskaan keskusteltu mitään. Tieto on musertanut minut. Olen yrittänyt etsiä tietoa Pelastakaa Lapset ry:stä sekä Helsingin sosiaalivirastosta, ja jotain tietoa olenkin saanut, mutta vain hyvin vähän. Mitä ihmettä asiassa on ollut taustalla? Minut kuitenkin haettiin kotiin takaisin. Isä ja äiti asuivat tuolloin Lauttasaaressa, Lauttasaarentie 4:ssa. 

Olen koittanut ymmärtää, miettiä ja pohtia mistä kaikki mahtaa johtua, ja vastausta en saa koskaan. Olen varma, että tuo aika on jättänyt minuun jäljet. Kuka tahansa pieni vastasyntynyt tarvitsee rakkautta ja lämmintä vuorovaikutusta. Tutkimustenkin mukaan hylkäämisen kokemus ja varhainen eroahdistus alkaa pian. Olen ollut lapsena tosi hiljainen, ujo ja arka. Olen tosin takuulla saanut Matti ja Maija-kodissa hyvää hoitoa. Tästä on kirjoitettukin. Se on ollut hyvin kodinomainen paikka, jossa hoitajat olivat kilttejä ja työpaikkana se on ollut maailman ihanin. Aluksi lapsihotelliksi perustettu laitos aloitti toimintansa vuonna 1952 ja päätti toimintansa vuonna 1992.

Matti ja Maija-kodista mainitaan: "Lontoolaisen Panda Hotelin esikuvan mukaan Helsinkiin perustettiin vuonna 1952 uudenlainen laitos, lapsihotelli, lasten tilapäistä vuorokausi- ja päivähoitoa varten. Lapset tulivat hotelliin esimerkiksi äidin sairastumisen tai vanhempien matkustamisen takia. Hotelliin kuitenkin sijoitettiin tilapäishoitoon yhä useammin sijaiskotia odottavia lapsia, ja laitos muuttui hiljalleen vastaanottolaitokseksi. Vuonna 1958 lapsihotellin nimi muutettiin Matti ja Maija -kodiksi. Keskimäärin lapsi asui laitoksessa 2 - 3 kuukautta, jonka aikana lapselle laadittiin hoitosuunnitelma. Vastaanottokotien määrä väheni yleisesti 70-luvulta lähtien. Matti ja Maija -koti lopetti toimintansa vuonna 1992.

Usein joku hoitajista otti jonkun lapsista mukaansa kotiin viikonlopuksi. 1970-luvulla kodissa oli kaksi osastoa, vauvala ja isompien lasten osasto. Vauvaosastolla on ollut viisitoista vauvapaikkaa. Minä olen ollut yksi heistä silloin. Numero 92.

Eilen, 18.7. kävin tutustumassa paikkaan, jossa isäni on asunut. Paikka on nimeltään Outamon lastenkoti. Silloin kun isäni siellä eli (1.10.1964-31.5.1965) paikan nimi oli Outamon vastaanottokeskus. Lastenkoti sijaitsee Lohjalla, Sammatin kyljessä osoitteessa Karkalintie 148.

Isäni joutui lastenkotiin äitinsä traagisen kuoleman jälkeen, jonka jälkeen perhe joutui asuntovaikeuksiin. Isäni äidin kuolema jätti papereiden mukaan pysyvät arvet - kehenpä ei jättäisi. Isäni Leo oli kovin kiintynyt äitiinsä ja äidin kuoleman jälkeen alkoivat vaikeudet. Papereiden mukaan isäni on kertonut, että olisi saanut mennä vaikka kymmenen isää kun vain äiti olisi jäänyt. Isäni isä on kovasti korostanut sitä, että perheen asiat olivat hyvin äidin eläessä, ja isääni äitinsä kuolema koski kovasti ja sen jälkeen poika oli muuttunut huomattavasti. Isäni ollessa kolmevuotias perhe oli muuttanut kalliosta Linjoilta Pietarinkatu 16:sta, jossa asuivat vielä jonkin aikaa äidin kuolemankin jälkeen, mutta joutuivat muuttamaan sieltä pois koska talo purettiin. 

En koskaan päässyt tutustumaan isääni kunnolla. Aikaa en tahdo muistaa kun olen ollut pieni. Tarinoita kylläkin olen kuullut. Isä ja äiti erosivat minun ollessa viisivuotias enkä häntä tavannut tämän jälkeen kuin muutamia kertoja, kunnes hän kuoli ollessani ainoastaan 16-vuotias. Hautajaisissa Nurmijärvellä kävelin kuin sumussa, en muista niistä oikein mitään. Sen muistan kun olin kavereitten kanssa Hietsussa, oli kuuma kesäpäivän ilta. Cittarin porukoitten kovinkin tyyppi meni hiljaiseksi kun kerroin että isä kuoli. Sinä iltana taisin juoda elämäni ensimmäiset överit valkkarista. Tämän jälkeen muistan tunteneeni, että minua katsottiin aina toisin, "toi on se tyyppi jonka isä kuoli".

Olen yrittänyt pohtia paljonkin isäni elämää. Lapsuus on ilmeisesti ollut hyvinkin onnellinen ja rauhallinen. Tiedän omasta kokemuksesta millainen tuska on menettää oma vanhenpi kesken parhaimman teini-iän, siinä pysähtyy kaikki. Kaipuu on välillä valtava.

Pääsin Outamossa ehkä hitusen tuntemaan millaista elämä siellä on saattanut olla. Jännitin paikalle menoa ihan kamalasti, ja uskaltauduinkin vasta nyt käymään paikan päällä. Olin tiennyt lastenkodista jo kuitenkin puolisentoista vuotta. Outamon ohjaaja esitteli minulle ystävällisesti paikkoja, josta olen äärimmäisen kiitollinen.  Ohjaaja on jäämässä vuoden päästä eläkkeelle ja hän kertoi mukavasti paikan historiasta kahdeksankymmentäluvun alusta lähtien jolloin hän siellä itse aloitti. Outamossa on aikaisemmin toiminut tyttökoti ja emäntäkoulu ennen paikan siirtymistä Helsingin kaupungille. Outamossa maisevat ovat kyllä upeita, varsinkin paikan uimaranta laitureineen ja sauna rannan yläpuolella. Talvisin asia on ollut aikoinaan varmasti toisin. Outamo on kuitenkin Helsingistä katsottuna aika syrjässä ja tekemistä rajallisesti. Talvipäivät ovat saattaneet tuntua nuoresta, neljätoistavuotiaasta pitkiltä. Ehkäpä aika on talvisin kulunut tosiaan koripallon, hiihdon ja puutyön parissa. Erään kerran isä on lomalle Helsinkiin matkannut perunakuorman kyydissä.

26.11.1965 on mainittu "käyttää nyrkkejään armotta kaikkiin, joihin pystyy. Koripallossa tahtoo itsehillintä pettää, hiihtokilpailua alettaessa oli ylimielinen - ei tule saamaan vastusta, voittikin sarjansa. Hauska huumoriveikko. Todistuksen keskiarvo oli 8.5 - 9 luokkaa, ja lahjakkuus selvästi keskitason yläpuolella. Tosin erään tapausneuvottelun muistiinpanoissa Outamossa toiminut opettaja kuvailee isääni sanalla "syntymäsaasta". Onpa "kiva"sanavalinta laitoksessa toimivalta henkilöltä.

Papereiden mukaan isäni elämä Outamossa on ollut loman tinkimistä, kiroilua ja poikamaisia kujeita tovereita kohtaan. Raporteissa mainitaan "hienoista kerskailua ja omahyväisyyttä. Myllää huoneessaan ja sekoittaa paikat pienempien poikien kanssa. Lapsellinen höpsäkkä, lörppö ja turhanpäiväinen remun pitäjä. Tyttöystäviä useampiakin. Kohtelias, veikeä ja vähän makeileva. On kehityksessään ehkä hieman edellä muista, mielipiteet eroavat muiden käsityksistä.

Isoisäni on muistellut erään kerran isääni "Leo hoiteli pikkuveljeään mielellään ja myöhemmin oli ulkona tämän kanssa ja piti hyvää huolta veljestään. Hänen asenteensa oli varsin omistava, eikä hän antanut muiden lasten ulkona koskea veljeensä. Veljesten välit ovat aina olleet lämpimät, että jos toinen saa esim. jotain hyvää, niin kyllä hän on aina valmis jakamaan sen veljensä kanssa.

Isäni on Outamon lastenkodin lisäksi asunut myös setänsä luona, Kaarelan nuorisokodissa (63-64), Kotiniemen koulukodissa (65-66) ja Usvatien nuorisokodissa, josta muutti itsenäisesti asumaan 1.2.1968 Veräjänmäkeen, Veräjänmäentie 17:sta. Isä suoritti keväällä 1968 kuorma-auton ajokortin ja aloitti vakituisen työn autonkuljettajana Kahvietapissa. Isä on ollut Usvatieltä poismuuttaessaan kihloissa ja suunnitellut avioliittoa. Olisikohan tässä ollut äiti jo mukana. 

Isästä ei varmaankaan koskaan kasvanut aikuista. Koitti varmastikin pärjätä parhaan kykynsä mukaan, mutta ei kuitenkaan pärjännyt. Tapaamiset isän kanssa nuoruudessa olivat nopeita ja pinnallisia, ei kuitenkaan väkipakolla järjestettyjä vaan mielestäni aina kun halusin isää tavata se järjestyi kyllä ja meillä oli mukavaa yhdessä. Ehkä isästäni on lähtöisin musiikin innokas kuunteleminen, häneltä kun sain lahjaksi elämäni ensimmäiset korvalappustereot ja c-kasetin. Ehkä isästäni on lähtöisin voimakas halu tehdä ja nähdä, en tiedä. Tehdä vähän ja ajatella vasta sen jälkeen.