Ihmeellinen rauha

Sunnuntaina vietimme päivän Nummelassa. Miehellä oli poikansa moottoripyörän korjaushommia ja minä siinä ohessa sain viettää rauhallista laatuaikaa koiramme kanssa. Kävin Louisin kanssa pitkällä kävelyllä Nummelan lentokentällä ja Hiidenveden rannassa. Nautin todella paljon. Ilma oli kuin morsian.

Minulla oli ihmeen rauhallinen olo kävellä siellä tutuissa maisemissa. Olisin voinut rannallakin oleskella vaikka kuinka ja kauan. Nummelan lentokentällä on luonto lähellä ja Louis ihan tasan tarkkaan muisti paikan. Toinen paineli menemään minkä kerkesi. Kävelessämme miehen talon ohi meinasi koira kurvata vanhasta muistista pihalle muina koirina. Sama juttu eilen Talin golfkentällä samoillessa. Eilen selvisi mikä on Yorkshiren terrierin elämäntehtävä - se on golfkoira, ihan selvä juttu.

Ja minä katselin mennessämme naapurimme taloa, taloa jossa ihana ystäväni asui. Kuinka monet lämpimät kesäillat istuimme siellä terassilla ja nauroimme itsemme kipeiksi. Miten ihmettelimme luontoa ja haukuimme koko pitäjän mennen tullen. Ystäväni kertoi saattokodissa käydessämme, että hänellä oli ikävä taloa.

Ja minulla on ikävä ystävää. En saata uskoa, että hän on poissa. Välillä tulee hirveitä syyllisyyden puuskia kun tässä sitä vain jatkaa tätä elämää normaaliin tahtiin, naurua työkavereitten kanssa ja ihania hetkiä miehen ja lasten kanssa. Tosin olen ollut kamalan väsynyt. Yksi ilta nukahdin totaalisesti kesken kirjan luvun niille sijoilleni. En muista koska niin olisi tapahtunut aiemmin. Luin kirjan, jota ystäväni ei ehtinyt lukea ja jonka hän olisi vielä halunnut lukea muttei jaksanut enää - Dan Brownin Inferno.

Luin sen ystävälleni, hänen puolestaan.