Uusi pää

Tuli käytyä kampaajalla toissapäivänä. Minä jos kuka en mielelläni kampaajalla käy koska se maksaa mielestäni ihan liikaa ja yleensä kampaajan ja minun haluamiset eivät kohtaa. Mutta nyt kävi jotakin mitä en vieläkään käsitä. Etsin ihan randomina netistä keskustasta kampaajaa. Mulla ei todellakaan ole mitään luottopaikkaa, ehkä nyt taisi löytyä. Kampissa nimittäin toimii (jo yhdeksättä vuotta) parturi-kampaamo Unika. Unikassa toimii myös kampaamokoulu ja pääsinkin kahdeksan kuukautta opiskelleen Maaritin käsittelyyn. Minulle laitettiin vaaleita raitoja ja hiuksiani lyhennettiin kymmenen sentin verran ja hiukseni leikattiin kerroksittain. Mä oon Niin tyytyväinen.

 Käsittely kesti tasan neljä tuntia, mutta kestää se kauan muuallakin. Ja kun Maarit kassalla käsittelyn jälkeen joutui valitellen pyytämään tästä työstä 85 euroa olisin voinut halata häntä. Otin tammikuussa tyvikäsittelyn (raidat) hiuksiini Kampin Hairstoressa ja maksoin siitä ilosta 160 euroa. Itku kurkussa lähdin silloin liikkeestä pois. Voin vain suositella Unikaa. Siinä kävi ohjaaja katselemassa Maaritin työskentelyä ja ohjaaja tarkisti työn laadun, elikkä hiukseni, ennenkuin poistuin parturituolista. Mulle jäi tosi luottavainen fiilis. Menen parin kuukauden päästä kokeilemaan liukuvärjäystä joka on nyt trendien trendi. Ensimmäistä kertaa aikoihin oikein odotan kampaajalle pääsyä.

En olekaan kertonutkaan kynsistäni. Otin reilu kolme viikkoa sitten rakennekynnet, akryylisellaiset. Kynnet olivat kauniit, siis todella kauniit, sen ensimmäisen viikon ajan. Sanottiin että kynsi kasvaa 1 mm kuukaudessa, mutta minulla kynnet taitaa kasvaa 1 mm viikossa, eikä se ole hyvä yhtälö rakannekynsien kanssa. Samoin huomasin, että kynsien kanssa on aika helkutin vaikeata kirjoittaa iPhonella tekstiviestejä, avata vetoketjua taikka juomatölkkiä. Kynnet on kauniit, mutta ei niitten kanssa normieloa voi viettää. Sitten parin viikon jälkeen ne alkoivat olla jo ylipitkät sekä oikean käteni nimettömän kynsi oli taittunut uhkaavasti, koitin koko aika taivutella sitä irti mutta sitkeästi se pysyi kärjestään kiinni kunnes yksi lauantai saunassa hiljaa, hyvin hiljaa hivutin sen irti. Kyllä mulla oli sormenpää kuulkaa hellänä. Akryyli vei mukanaan päällikerroksen omasta kynnestäni ja näky oli enemmän kuin roisi. Ja arvatkaa oliko kiva pitää käsiä esillä kun yhdestä sormesta puuttui kynsi ja muutkin olivat vähän sinne päin.

Yksi maanantai sitten päätin (kynsien huoltoon oli aikaa vielä reilu viikko) että nyt riittää. Laitoin miehen hakemaan ylhäältä varastotamme hiomakoneensa. Se on semmonen akkukäyttöinen laite jonka päähän saa laitettua erikokoisia ja vahvuisia hiomapäitä. Siinä sitten hioin kynsiä lyhyemmiksi ja tasoittelin päältä. Akryylipöly vaan lensi. Nyt mun kynnet on peittynä vahvan pigmenttikynsilakan alla, kasvatan akryyriosiota pois ja en ikinä enää vilkaisekaan kynsienlaittoliikeiden suuntaan.

Nauttikaa!