Iholla

Olin aikoinani murheen murtama kun ensimmäinen Iholla- kausi päättyi. Olin koukuttunut sarjaan tosi pahasti ja tuntui, että tästä elämästä puuttui pitkään jotakin tuon sarjan jälkeen Juu, mulla ei ole sitä elämää. Eino, siitä tuli rutiini. Ahteri joka arki-ilta kello 22 sohvalle ja Ava esiin, Voila! Mukava puolituntinen taattu.

Nautin vähintäänkin yhtä paljon nyt. Missasin kolme ensimmäistä jaksoa koska olin New Yorkissa, mutta sitäkin enemmän pystyin samaistumaan Johannan taksinpyyntikeinoon isossa omenassa kun sieltä olin juuri palannut ja halunnut itsekin tehdä niin, en tosin olen kehdnannut. Ympyrää olen kylläkin pyörinyt Times Squarella riemusta kiljuen.

Kuvat: avatv

Iholla-sarjan Claudia on mielestäni kiinnostavin. Ei siksi, että hän on selvänäkijä, vaan hän on heistä kaikista maanläheisin ja eniten kokenut. Olen vuodattanut kyyneleitä kun olen katsellut hänen olemistaan poikiensa kanssa, siitä huokuu läpi aito ja läsnäoleva välittäminen. Lisäksi Claudian pojat ovat Niin ihania, kuopus on kertakaikkisen söpö. Hän muistuttaa hyvin paljon omaa kuopustani samassa iässä, ehkä siksi tykkään niin hirveästi.

Venlalle toivon rakkautta ja lisää hyviä juttuja. Miehen kanssa nauretaan, että taas se on pullo kädessä selittämässä, no mutta mikä ettei. Tyttö on nuori ja maailma on iso. Sanni on ihana, he ovat upea pariskunta avopuolisonsa kanssa. Pääseeköhän sitä vielä näkemään häitä? Marketta onkin sitten oma lukunsa, mulla meni maku siinä kohtaa kun hän kertoi ryhtyvänsä kunnalisvaaliehdokkaaksi, muttei välitä politiikasta yhtään. Jep. Samoin uusperheet on huonompia kuin ydinperheet, kuin myös ei uskovat. Tahtoo hiukset alkaa nousta pystyyn. Mielipiteitä on monia. Vähän turhan kärkästä.

Leikittelin eilen ilalla ajatuksella, että jos itse olisin Iholla-sarjassa, millaista se olisi. Tällä hetkellä musta ei saisi muuta kuvaa kuin ruoka-aineita laskevasta naisesta, kärttyisestä sellaisesta.