Iholla

Jos saisin toivoa jonkin sarjan kestävän loputtomiin niin sellainen sarja olisi Iholla-sarja. Jäin sarjaan totaalikoukkuun toisesta jaksosta lähtien. Ensin olin, että mitä hittoa! Nainen imuroimassa olkkarin lattiaa ja kuvaamassa pyykkikonetta, mutta sitten pikkuhiljaa alkoi asioita etenemään. Eniten seuraan Marian ja Reinon edesottamuksia, ja Helin hellyyttäviä huomioita itsestään ja muista. Ja jos joku lapsi on söpö kuin mikä niin Fidel on. Ei tuon suloisempaa lasta voi kertakaikkiaan olla (sori vaan kaikki omat ja kummilapset). Ehkä lapsen söpöyteen vaikuttaa isänsä hirveä kielenkäyttö, välillä tekee kertakaikkiaan vaan pahaa. Toivon todella ettei Fidelin vakiosanavarastoon kuulu sana v*ttu.

Kuva: SubTv

Olin kertakaikkisen järkyttynyt jaksossa 4. Reinon tekemän tunnustuksen myötä. Hitto vie, nainen viimeisimmillään raskaana ja pieni poika heillä. Joko tuo koko juttu on niin käsikirjoitettua kuin olla ja osaa, taikka sitten oikeasti ei jonkun päässä liiku yhtikäs mitään, tai no liikkuu, yksi asia.. Sarjassa ei näytetty kauanko he Reinon pettämisen myötä olivat asumuserossa. Jakson viisi lopussa Mariasta säteili meidän olkkariin asti kertakaikkisen murheenmurtama olemus. Jos ihmisellä on aura niin sillä hetkellä se aura Marian päällä olisi ollut sysimusta. Väkisin tuli kyyneleet silmiin.

Kuva. SubTv
Marialle toivon vahvuutta näyttää edes joskus, edes jotenkuten närhen munat. Eikä hymyillä vaan koko aika kuin naantalin aurinko vaikka mies haistattelee vieressä. Maria on kyllä jossakin kohti sanonut että kaikki kertovat hänen olevan liian kiltti. Hänestä vain on niin ihana ymmärtää kaikkia. Hän ymmärtää. Kaikkia voi ymmärtää, miksi joku tekee jotakin. Ja ehkä siksi häntä kohtaan on niin helppo tehdä väärin.

Maria sanoi myös, että häntä ei niin haittaa jos häntä niin kauheasti sattuu "Hyvä, ettei kukaan muu sitä tunne". "Ei sillä ole niikuin mitään väliä, mitä se hyödyttää purkaa pahaa oloa ulos kun sitten kaikki romahtaa?" Vertasi kuitenkin taannoin tilaa tulehdukseen. Jos tulehdusta ei hoida, niin se voi levitä ja aiheuttaa vielä jotakin kauheempaa. Voi että mä toivon, että tuolle perheelle kävisi kuitenkin hyvin.

Onneksi elämä etenee. Sini on aivan mahtava. Ja niin kaunis. Kaikki sarjan naiset ovat.


Israel "IZ" Kamakawiwo'ole - Somewhere Over the Rainbow

Kommentit