Raadollinen aika

Rupesin miettimään tänään ikääntymistä. Se tuntuu minusta jotenkin niin raadolliselta ja kamalalta. En tykkää ollenkaan. Sitä ikävä kyllä tiedostaa oman kuolevaisuutensa liiankin hyvin kun katselee itseään joka aamu peilistä. En pysy perässä tässä vanhenemisen tahdissa. Enkä edes halua. 

Elän ruuhkavuosia jossa juoksen kellon perässä ehtimättä oikein minnekään, olen nykyään aina myöhässä, enkä pysty syventymään tai perehtymään oikein mihinkään. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kokonaisen kirjan tai nauttinut saunan rauhasta ja kiukaan hiljaisesta sihinästä. Tekisi mieli joskus kysyä joltakulta olenko muuttunut hitaaksi? 

Katselen käsiäni, niissä on maksaläiskiä. Naama on ryppyinen ja tuntuu, että korvatkin ovat venähtäneet. En mä vielä niin vanha ole! On ihana seurata lasten kasvua ja kehitystä, mutten haluaisi samalla vanheta itse. Olin juuri parikymppinen jolloin ajattelin, että nelivitoset on ikäloppuja - tässä sitä ollaan! Rakastan kunnon jenkkiläistä räppiä, technoon, tranceen tai houseen lupaan olla kyllästymättä koskaan. Pilke löytyy silmäkulmasta aina.