Voihan korvatulehdus

Tässä oli jälleen eilen oikea vuoden äitifiilis. Poika tuntui aamulla voivan paremmin mitä koko alkuviikkoon ja sen turvin veimme hänet päiväkotiin. Puoliltapäivin päiväkodista tuli viesti, että Oscar on ollut retkellä itkuinen ja selvästi väsynyt. Isänsä haki tottakai pojan heti kotiin. Nämä ovat sellaisia tilanteita jotka jokainen työssäkäyvä vanhempi tuntee, ja varmasti tuskailee. Tällaisiin ei ole olemassa mitään käsikirjaa, omien tuntemusten kanssa mennään. Sitä koittaa aina ajatella ensin pojan parasta ja vasta sitten kaikkea muuta. Eilen tuli virhearvio. Varasin samantien pojalle lääkäriajan kun mies lähti poikaa hakemaan ja illalla lääkäri löysikin oikeasta korvasta selkeän märkäisen korvatulehduksen.


Puhuimme Oscarille päivällä, että menemme käymään lääkärissä, jossa lääkäri katsoo Oscarin korviin ja suuhun, ja kuuntelee keuhkoja. Oscar meinasi jo tuossa vaiheessa alkaa itkemään.  Lääkärin huoneeseen mennessä Oscar selvästi nieleskeli itkua, mutta reippaana poikana esitteli kolmea eri bussiaan, jotka hänellä oli mukana. Sitten kun tuli tutkimuksen aika, itku tuli. Onneksi lääkäri oli aivan ihana ja osasi asettua Oscarin tasolle. Poikaa meinasi itkettää ihan kamalasti keuhkojen kuuntelukin, mutta lääkäri sai asian käännetyksi tosi hienosti, ettei kuuntelu satu yhtään ja otti Oscarin mukaan siihen. Oscarin mukana olleen pupunkin keuhkot kuunneltiin. Lääkäri kurkkasi kirkkaan lampun kanssa suuhun ja tässä kohti Oscarilla tuli pienoinen yökkimisrefleksi. Oscar on kautta aikain inhonnut yli kaiken sitä jätskitikun näköistä tutkimustikkua, ja on joskus oksentanutkin kun se on laitettu suuhun. Onneksi ei enää tarvitse kun poika on isompi. 

Sitten tutkittiin vasen korva, joka oli terve ja puhdas. Tämä jälkeen oikea, jolloin mielestäni lääkäri hieman perääntyi ja sanoi heti, että täällä on ihan kunnon märkäinen korvatulehdus. Ja me molemmat vanhemmat huokaisimme "ei, taas". 

Listasin tähän alle Oscarin sairastelut ja korvatulehdukset tänä vuonna: 

3.2.2021: H66.0 Akuuttti märkäinen välikorvan tulehdus ja J06.9 - Määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio

10.3.2021: J0.9 - Tuntemattoman tekijän aiheuttama akuutti nielurisatulehdus

18.4.2021: H66.0 - Akuutti märkäinen välikorvan tulehdus

29.4.2021: J06.9 Määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio

23.5.2021: S89.9 Määrittämätön polven tai säären alueen vamma

9.6.2021: H66.0 - Akuutti märkäinen välikorvan tulehdus

Maaliskuussa (10.3. käynnin yhteydessä) Oscarilta irtosi vasemmasta korvasta putki, oikeasta korvasta putki irtosi jo aiemmin. Nyt katsotaan kesän yli miten poika pysyy terveenä ja syksyllä pohditaan uudelleen korvien putkittamista. Niistä oli meille ihan selvä hyöty. 

Mitä tämä kuukausittainen sairastaminen meille tarkoittaa? Töistä joutuu olemaan melkeinpä aina viikon poissa, aina ei sekään riitä. Antibioottikuurit maksavat, sekä kaikki muut hoitoon liittyvät tarvittavat. Eniten huolta aiheuttaa toisen vointi ja jaksaminen. Kun poika on kipeänä saattaa yöllä kovan yskän vuoksi tulla oksennus. Vatsa on löysällä jatkuvasti antibioottien vuoksi. Ja mitä antibiootti aiheuttaa hampaille? Joku lääkäri sanoi joskus, että on hyvä sairastaa nämä lastentaudit pienenä. Todella toivon, että kesän jälkeen nämä olisivat enää muisto vain. 

————————————- Edit

9.6.2021: H66.0 Akuutti märkäinen välikorvantulehdus

21.6.2021: J02 Akuutti nielutulehdus

23.6.2021: H66.0 Akuutti märkäinen välikorvantulehdus (molemmat korvat)

23.8.2021: J06.9 Akuutti määrittämätön ylähengitystieinfektio

28.9.2021: H66.0 Akuutti märkäinen välikorvantulehdus (oikea korva)

Ollaan oltu todella tuskastuneita pojan sairasteluun. Mieskin sanoi, että miten tuota poikaa uskaltaa viedä päiväkotiin kun menee puolitoista viikkoa ja lapsi on taas sairaana. Kävimme maanantaina 21.6. lääkärissä kun pojalle nousi korkea kuume. Vastassa oli sellainen todella elämään tympääntynyt nuorempi mieslääkäri. Aistin erittäin hyvin, että olimme hänelle riesa. Ja kuulinkin kuinka hän valitti vastaanottoon, että aikamme oli annettu hänen kahvitunnilleen. Lähtiessä pois lääkäristä pahoittelin, että veimme arvon ylhäisen tauon. Hän ei kuunnellut minua, nopeasti tutki vain ja ulos. Oscar itki todella paljon. Kuume ei lähtenyt laskemaan ja poika oli todella tuskaisen oloinen. Kävimme keskiviikkona 23.6. uudelleen lääkärissä, jolloin toinen lääkäri totesi molemmissa korvissa kunnon korvatulehdukset. Tärykalvot pullotti ja lääkäri varoitti, että toinen tärykalvoista saattaa jopa puhjeta itsestään. Oscarille annettiin tällä kertaa antibiootti pistoksina reisiin ja se oli aivan hirveää. Annos oli 3.6 ml ja yhteen ruiskuun saa laittaa ainoastaan 2 ml lääkettä. En ole koskaan kuullut Oscarin itkevän sillä tavalla. Ihan hirveetä kuinka paljon toinen saa kärsiä. Toivon todella, että tämä nyt auttaa. 




Kommentit