Meidän päiväkotielämää

Oscar aloitti päiväkodin marraskuussa 11.11.2019. Hänen päiväkotielämänsä on nyt kestänyt vasta vain vajaa neljä kuukautta. Ensimmäinen poissaolo pojan sairastumisen vuoksi oli joulukuun alussa, jolloin hänelle nousi kuumetta ja tuli korvatulehdus. Sitten sairastuin itse seuraavalla viikolla ollen poissa töistä 11.-13.12. Tammikuu meni kuin ihmeen kaupalla ilman sairasteluja, toki nenä vuosi välillä, mutta sitten tuli helmikuu. Olen nyt toista viikkoa kotona kipeän pojan kanssa. Hänelle nousi nopeasti korkea kuume viikko sitten 2.2. sunnuntaina. Kuume huiteli koko ajan 39 - 40 asteessa Buranasta ja Panadolista huolimatta. Kävimme maanantaina 3.2. Ison Omenan Terveystalossa, jossa vanhempi lääkäri arveli pojalla olevan adenoviruksen. Oscarille lääkärikäynti oli kova koettelemus. Hän tajusi jo ovella missä olimme ja siitä alkoi kova itku. Oscar itki niin paljon, että hän lopulta oksensi. Lääkäri ei löytänyt korvista mitään ja mututuntumalla kaikki muukin oli kuulemma ok. Lähdimme kipeän pojan kanssa kotiin.



Seuraavana aamuna, tiistaina 3.2. Oscar oli herätessään aivan tulikuuma ja tärisi. Hän oli hyvin kipeän oloinen. Mittasin kuumeen ja se oli 40.1 astetta särkylääkkeestä huolimatta. Lähdimme terveyskeskuspäivystykseen. Pääsimme sisälle heti ja olin todella yllättynyt miten hyvää palvelu siellä oli. Oscarille juteltiin ja höpöteltiin kun hän itki, hänen oloaan yritettiin sairaanhoitajan puolesta saada niin mukavaksi kuin suinkin vain voi. Lääkäri kutsuttiin paikalle koska CRP oli korkea ja keuhkot kuunneltuaan tämä totesi pojalla keuhkokuumeen. Jälleen tutkimuksen lopuksi Oscar oksensi. Kävi niin sääliksi raukka pieni. CRP ei onneksi ollut niin korkea, että olisimme joutuneet lähtemään sairaalaan. Oscarille kirjoitettiin Amorion-kuuri jonka turvin paraneminen saattoi alkaa. Seuraavana yönä kuumeinen lapsi oksensi kaikki ulos. Molemmista päistä tuli kaikki ulos ja seuraavana päivänä jouduimme vaihtamaan antibiootin Kefexiniin.

Nyt olemme siis olleet kotona jo toista viikkoa. Mies jäi vielä eilen pojan kanssa kotiin, koska tämä tuntui edelleen hieman lämpöiseltä. Mies käytti poikaa lääkärintarkistuksessa ja nyt pojalla on kaiken tämän päälle elämänsä toinen korvatulehdus. Sen tulisi talttua buranakuurilla vielä kesken olevan antibioottikuurin ohessa. Huomenna käymme tarkistamassa korvat uudelleen ja sen myötä saan tietää mikä meidän loppuviikon tilanne on.

Viime viikolla jouduimme peruuttamaan Lontoon matkamme, jossa olisin mennyt Madonnan konserttiin. Kyllä pitää myöntää, että harmitti ja lujaa, mutta minkäs teet. Toinen oli tosi kipeänä ja ei tällöin tule kuuloonkaan mikään matka. Olen ollut tästä arjen pyörittämisestä ihan tosi poikki, ja pieni hengähdyshetki jossakin toisaalla olisi tehnyt niin hyvää. Arjen pyörittämisellä tarkoitan pojan viemistä päiväkotiin ja pojan hakua, aikataulujen sovittamista, hirveää kiirettä ehtiä paikasta A paikkaan B. Koko ajan on hirveä huoli miten poika pärjää. Joka päivä kannan päiväkodista likapyykkiä kotiin pesuun. Koti muistuttaa välillä kaaosta, tai ei välillä, vaan koko aika. Muistutan itse myös täyttä kaaosta. Yöt ovat katkonaisia ja sen myötä jaksaminen on vähän niin ja näin. Yritän ehtiä antaa pojalle syliä ja rakkautta niin paljon kuin vain voin. Töissä tunnen huonoa omaatuntoa ja kotona tunnen huonoa omaatuntoa töistä.

Poikaa päiväkotiin vietäessä huolehdin aina hyvästä käsien pesusta. Kun pääsemme kotiin pesemme aika kädet ensin. Päiväkodissa katselen kauhulla vuotavia neniä ja hoitajien kiirettä. Yksi aamu jätin Oscarin aamupalapöytään istumaan. Paikalla oli yksi hoitaja ja kahdeksan pientä alle kolmevuotiasta lasta. Yhdellä heistä oli kakka. Tarjouduin jäämään huoneeseen siksi aikaa kun hoitaja pääsisi siistimään lapsen, mutta eihän minulle voitu antaa sellaista vastuuta. Jäin miettimään milloin tämä pieni pääsi pesulle. Viikko sitten perjantaina kun poika haettiin päiväkodista aiemmin kotiin, hänellä oli edelleen sama vaippa kuin päiväkotiin mentäessä. Minua otti päähän niin paljon tuolloin. Joka kerta poikaa päiväkotiin viedessä päällimmäinen tunne on kova kiire. Siinä koittaa sanoa rauhallisesti toiselle heippa kun jo ajetaan melkein pois. En pidä tällaisesta. Mietin usein mikä on se laadukas varhaiskasvatus jota nämä lapset saa?