Silmien laserleikkaus
Kaikkinensa torstaina 5.9.2019 oli superhieno päivä.
Kävin aamulla vauvamme kanssa kirurgisen sairaalaan kuulokeskuksessa tarkistuttamassa pojan kuulon. Häneltä ei saatu synnyinsairaalassa vastetta vasemmasta korvasta ja siksi kävimme nyt tarkistamassa asian. Kaikki oli hyvin, kunnossa ja niinkuin pitää paitsi itse tutkimus oli kovin hikipisaroita nostattava tapahtuma. Oscar ei halunnut hänen korviaan koskettavan yhtään. Onneksi Oscarilla oli jo päivuniaika. Hän joi pullollisen maitoa rättiväyneenä kunnes nukahti ja kuulo saatiin mitattua. Luojan kiitos. Muutoin olisimme saaneet mennä kuulokeskukseen uudelleen.
Siitä sitten nopeasti kotiinpäin hakien matkan varrelta mukaan poikani tyttöystävä joka jäi meille leikkimään Oscarin kanssa. Ehdin syödä kotona puolitoista leipää ja juoda puoli kuppia kahvia kunnes piti rientää. Automatkalla kohti Helsingin keskustaa kuuntelin extrakovaa Ed Shreeranin uusinta levyä ja hoilasin mukana minkä kerkesin. Kyllä pitää tunnustaa, jännitti.
Olin valinnut silmieni laserleikkauspaikaksi työkaverini suosittelemana Silmäaseman Silmäsairaalan Helsingin Kaivokadulla. Silmälääkärini on alansa huippu ja omaa vankan kokemuksen silmäleikkauksista. Olen ollut koko ajan äärettömän luottavainen lääkärin osaamiseen ja palveluun. Siitä siten luottavaisin mielin leikkauspöydälle, tosin kuitenkin rauhoittavan lääkityksen vaikutuksen alla. Ennen leikkausta minulle kerrattiin leikkauksen kulku ja sain jälkihoito-ohjeet.
Ehkä eniten pelkäsin sitä, että menetän jollakin tavalla kontrollin siinä maatessani. Se oli ihan turha pelko. Päinvastoin voin sanoa, että Femto Lasik-leikkauksena on ihan äärimmäisen mielenkiintoinen. Siinä on kaksi eri vaihetta molemmille silmille. Ensimmäisen koneen alla laser avaa sarveiskalvon ja tämän jälkeen lääkäri siirtää läpän sivuun. Sitten sänky käännetään toisen koneen alle joka tekee itse laserointileikkauksen jonka jälkeen lääkäri varovaisesti sulkee läpän. Nämä vaiheet itsessään kestävät vain noin 17 sekuntia kerrallaan.
Näin vain lukuisia eri värejä kunnes silmääni tuli pieni harmaa piste joka levisi siitä kauttaltaan koko silmän alan. Ja silmä oli valmis. Sama toiselle silmälle. Vielä terapeuttiset piilolinssit hetkeksi silmiin sulkemaan sarveiskalvoja paremmin paikoilleen ja homma oli valmis. Ajattelin siinä tuhansien pisteiden alla maatessani miten psykedeelistä kaikki oli, ehkä rauhoittavalla oli asiansa.
Ja miten ihanaa oli kun minulle koko ajan kerrottiin vaihe vaiheelta mitä milloinkin tapahtuu ja kuinka kauan mikäkin kestää, myös hoitaja paijasi koko ajan kädestä. Voila, valmis! Sain nousta ylös sängystä, ja minä todellakin näin. Katsoin seinällä olevaa kelloa jonka viisarit näin selvästi, vaikkakin harmaan kalvon alta. Tämän jälkeen pääsin lepäämään toipumishuoneeseen jossa sain leipää ja kahvia. Sain kotiin mukaan aurikolasit, öitä varten suojalasit, ja mikä parasta, shampanjaa.
Mies haki minut Silmäsairaalasta, ja matkalla kotiin oli pakko pysähtyä pari kertaa laittamaan tippoja silmiin puudutteen lakattua. Se oli varmasti surkuhupaisa näky. Käännyin takapenkiltä pää etupenkkien väliin ja mies tiputteli tipat kunnes uskaltauduin laittamaan niitä itse. Illalla silmät vuosivat ja lutrasinkin oikein urakalla kosteuttavien silmätippojen kanssa. Samoin oli tunne, että silmät olisivat täynnä hiekkaa, mutta missään vaiheessa ne eivät olleet kipeät. Seuraavana aamuna pahin oli jo ohi.
Viikon verran käytän antibiootti- ja kortisonitippoja ja silmiin ei saa koskea ollenkaan. Yöt nukun suojalasien kanssa ja kastella silmiä ei saa. Koko ajan on tunne, että kohta otan nämä piilarit pois kunnes muistan - eihän niitä ole. Ja koko ajan pelkään, että tämä näkö katoaa, mikä lienee täysin turha pelko.
Tänään, tämänhetkinen näköni on +1, sen ollessa vielä toissapäivänä -10. Kävin eilen aamulla lääkärintarkastuksessa ja lääkäri suorastaan naurahti miten hyvin minä näin lukiessani kirjaimia taululta. Hän sanoi, että näen paremmin mitä hän osasi odottaa. Lähinäkö on vielä hakusessa, mutta silmillä menee varmasti aikansa tottua uuteen näköön. Ei minulla ole kiire. Silmälaseja olen hakenut vain parisen kertaa, mikä on ihan uskomatonta kaiken sen 37 vuoden jälkeen. Vauva katsoo välillä tosi tarkasti, että äidissä on jotakin erilaista. Eilen "vahingossa" istuin entisten silmälasieni päälle. Tänään ne lentää roskiin.
Kävin aamulla vauvamme kanssa kirurgisen sairaalaan kuulokeskuksessa tarkistuttamassa pojan kuulon. Häneltä ei saatu synnyinsairaalassa vastetta vasemmasta korvasta ja siksi kävimme nyt tarkistamassa asian. Kaikki oli hyvin, kunnossa ja niinkuin pitää paitsi itse tutkimus oli kovin hikipisaroita nostattava tapahtuma. Oscar ei halunnut hänen korviaan koskettavan yhtään. Onneksi Oscarilla oli jo päivuniaika. Hän joi pullollisen maitoa rättiväyneenä kunnes nukahti ja kuulo saatiin mitattua. Luojan kiitos. Muutoin olisimme saaneet mennä kuulokeskukseen uudelleen.
Siitä sitten nopeasti kotiinpäin hakien matkan varrelta mukaan poikani tyttöystävä joka jäi meille leikkimään Oscarin kanssa. Ehdin syödä kotona puolitoista leipää ja juoda puoli kuppia kahvia kunnes piti rientää. Automatkalla kohti Helsingin keskustaa kuuntelin extrakovaa Ed Shreeranin uusinta levyä ja hoilasin mukana minkä kerkesin. Kyllä pitää tunnustaa, jännitti.
Olin valinnut silmieni laserleikkauspaikaksi työkaverini suosittelemana Silmäaseman Silmäsairaalan Helsingin Kaivokadulla. Silmälääkärini on alansa huippu ja omaa vankan kokemuksen silmäleikkauksista. Olen ollut koko ajan äärettömän luottavainen lääkärin osaamiseen ja palveluun. Siitä siten luottavaisin mielin leikkauspöydälle, tosin kuitenkin rauhoittavan lääkityksen vaikutuksen alla. Ennen leikkausta minulle kerrattiin leikkauksen kulku ja sain jälkihoito-ohjeet.
Ehkä eniten pelkäsin sitä, että menetän jollakin tavalla kontrollin siinä maatessani. Se oli ihan turha pelko. Päinvastoin voin sanoa, että Femto Lasik-leikkauksena on ihan äärimmäisen mielenkiintoinen. Siinä on kaksi eri vaihetta molemmille silmille. Ensimmäisen koneen alla laser avaa sarveiskalvon ja tämän jälkeen lääkäri siirtää läpän sivuun. Sitten sänky käännetään toisen koneen alle joka tekee itse laserointileikkauksen jonka jälkeen lääkäri varovaisesti sulkee läpän. Nämä vaiheet itsessään kestävät vain noin 17 sekuntia kerrallaan.
Näin vain lukuisia eri värejä kunnes silmääni tuli pieni harmaa piste joka levisi siitä kauttaltaan koko silmän alan. Ja silmä oli valmis. Sama toiselle silmälle. Vielä terapeuttiset piilolinssit hetkeksi silmiin sulkemaan sarveiskalvoja paremmin paikoilleen ja homma oli valmis. Ajattelin siinä tuhansien pisteiden alla maatessani miten psykedeelistä kaikki oli, ehkä rauhoittavalla oli asiansa.
Ja miten ihanaa oli kun minulle koko ajan kerrottiin vaihe vaiheelta mitä milloinkin tapahtuu ja kuinka kauan mikäkin kestää, myös hoitaja paijasi koko ajan kädestä. Voila, valmis! Sain nousta ylös sängystä, ja minä todellakin näin. Katsoin seinällä olevaa kelloa jonka viisarit näin selvästi, vaikkakin harmaan kalvon alta. Tämän jälkeen pääsin lepäämään toipumishuoneeseen jossa sain leipää ja kahvia. Sain kotiin mukaan aurikolasit, öitä varten suojalasit, ja mikä parasta, shampanjaa.
Mies haki minut Silmäsairaalasta, ja matkalla kotiin oli pakko pysähtyä pari kertaa laittamaan tippoja silmiin puudutteen lakattua. Se oli varmasti surkuhupaisa näky. Käännyin takapenkiltä pää etupenkkien väliin ja mies tiputteli tipat kunnes uskaltauduin laittamaan niitä itse. Illalla silmät vuosivat ja lutrasinkin oikein urakalla kosteuttavien silmätippojen kanssa. Samoin oli tunne, että silmät olisivat täynnä hiekkaa, mutta missään vaiheessa ne eivät olleet kipeät. Seuraavana aamuna pahin oli jo ohi.
Viikon verran käytän antibiootti- ja kortisonitippoja ja silmiin ei saa koskea ollenkaan. Yöt nukun suojalasien kanssa ja kastella silmiä ei saa. Koko ajan on tunne, että kohta otan nämä piilarit pois kunnes muistan - eihän niitä ole. Ja koko ajan pelkään, että tämä näkö katoaa, mikä lienee täysin turha pelko.
Tänään, tämänhetkinen näköni on +1, sen ollessa vielä toissapäivänä -10. Kävin eilen aamulla lääkärintarkastuksessa ja lääkäri suorastaan naurahti miten hyvin minä näin lukiessani kirjaimia taululta. Hän sanoi, että näen paremmin mitä hän osasi odottaa. Lähinäkö on vielä hakusessa, mutta silmillä menee varmasti aikansa tottua uuteen näköön. Ei minulla ole kiire. Silmälaseja olen hakenut vain parisen kertaa, mikä on ihan uskomatonta kaiken sen 37 vuoden jälkeen. Vauva katsoo välillä tosi tarkasti, että äidissä on jotakin erilaista. Eilen "vahingossa" istuin entisten silmälasieni päälle. Tänään ne lentää roskiin.