Terveisiä Milanosta
Ciao bello!
Tänä vuonna meillä oli hieman erilainen juhannus. Ja olikin aivan ihana sellainen. Matkasimme varhain torstai-aamuna Helsinki-Vantaan kentälle, jossa oli hyvin monella muulla ihmisellä myös aikeina matkustaminen jonnekin pois. Saimme nakattua matkalaukun ruumaan, jossa neljäksi päivää kahdeksan kuukauden ikäiselle vauvalle ruokaa, ja pääsimme pulittamaan tästä lystistä lisää 55 euroa. Päätimme ottaa rajoitetun matka-aikamme vuoksi vauvan kaikki ruoat mukaan välttääksemme pilttiruokin etsinnän. Laukulla oli sitten painoa 29 kiloa, jota en vain voi käsittää, ei sitä ruokaa nyt niin paljoa ollut. Kannattaa olla todella tarkka näissä. Jos oltaisiin oltu fiksuja, olisi samantien kannattanut ottaa heti alkuun lisämaksusta yksi ylimääräinen vauvan oma ruumaan menevä laukku, se olisi kustantanut 40 euroa edestakaisin. Elikkä hyvin alkoi matka, hah.
Lentokentällä oli varhain aamulla kova härdelli päällä, sitä se juhannus teetti. Poika sammahti hetkeksi aikaa jo automatkalla ja nukahti uudelleen pian koneen noustua, silmät vain lurpsuivat ja uni tuli. Matka kohti Milanoa saattoi alkaa.
Milanon Malpensan lentokentällä syötimme ja vaihdoimme pojan kuiviin ennen noin tunnin mittaista taksimatkaa Milanon keskustaan. Taksi maksaa Milanossa aivan tähtitieteellisiä summia ja jouduimme pulittamaan vajaan tunnin mittaisesta ajomatkasta 120 euroa. Kyllä, luit oikein, 120 euroa! Vaihtoehtona kulkemiselle olisi hyvin ollut juna taikka bussi, mutta me emme nyt tällä kertaa jaksaneet lähteä heti seikkailemaan vauvan ja kapsäkkien kanssa. Takaisin lentokentälle mennessä hotellin kuljetuspalvelun kyyti maksoi 95 euroa. Auts! Taksit, sekä muut autot ajavat italialaisittain kovaa ja intohimolla, tööttiä eikä kaasua säästellä, 140 km/h motarilla on ihan normia.
Pojalle olin jo tuttuun tapaan pakannut mukaan oman lääkevaraston särkylääkkeineen, korvapuudute -ja d-vitamiinitippoineen, sinkkivoiteineen ja talkkeineen. Vaippoja oli kokonainen Pampersin housuvaippapaketti mukana (eihän sitä voi koskaan tietää sattuuko niitä menemään paljon). Ruokaa ja korviketta pakkasin tosiaan neljän päivän tarpeen verran ja hieman ylikin. Ruumaan menevään laukkuun pakattiin pojan unilelu, mikä oli iso virhe koska laukku katosi takaisin tullessa ja nyt sitä siten odotellaan. Onneksi kotona on miniversio samaisesta unipupusta ja se on kelvannut pojalle ihan hyvin. Pakkasin mukaan myös harsoja, kosteita pyyhkeitä, muovilusikoita, nokkamukin vedenjuontia varten ja tottakai tuttipulloja niin vellille kuin korvikkeellekin. Lisäksi yksi mikä on ihan ehdoton, pulloharja ja astianpesuainetta. Vauvan kanssa matkaan lähdettäessä pakkaaminen voi olla tähtitiedettä, ainakin tulee tarkkaan tietää, että kaikki oleellinen tulee mukaan ja oikeaan paikkaan. Viime matkalla pakkasin tuttipullot ihan tyytyväisenä ruumaan menevään laukkuun ja tajusin tämän ei niin mukavan yllätyksen vasta kentän kansainvälisellä puolella. Juu, ei naurattanut.
Hotellimme Hyatt Centric Milan Centrale sijaitsi Centralen kaupunginosaa, neljän metropysähdyksen verran keskustasta. Lähin metroasema oli nimensä veroisesti Centrale, jonne käveli viidessä minuutissa. Hotellin sijainti oli passeli. Hotelli taasen on hieman kalliimmasta päästä eikä niin vauvaystävällinen. Ravintolasta ei löytynyt vauvatuolia eikä ulkona rappusissa ollut luiskaa jota pitkin olisi rattaita voinut työntää, mutta tämän korvasi hotellin hyvin ystävällinen consierge joka riensi aina kantamaan rattaita. Hotellissa on hulppea ylin kerros maisemineen ja suoraan vastapäätä näkyikin kaksi tornitaloa, jotka ovat kauttaaltaan kasvien peitossa. Omaperäisiä taloja kutsutaan Bosco Verticaleksi joihin on istutettu 800 puuta ja 15 000 viherkasvia.
Milanon metrosta puheenollen, se on tosi näppärä. Metroverkosto käsittää neljä linjaa, ja liput ovat hyvin käyttäjäystävällisen hintaisia, kannustavat käyttämään. Yksi matka, joka on voimassa 90 minuuttia kustantaa 1,50 euroa ja koko päivän lippu 4,50 euroa. Kahden päivän lippu maksaa reilu 8 euroa. Metro kulkee usein ja toisissa on kuulutus, toisissa ei. Asemat on merkitty erittäin hyvin. Tosin, esteettistä liikkumista ei ihan parhaalla tavalla ole huomioitu. Monella metroasemalla ei ole ollenkaan hissiä saatikka rullaportaita joten tämä kannattaa ottaa huomioon kun vauva on matkassa.
Lähdimmekin heti tavarat laskettuamme huoneeseemme suunnistamaan Milanon keskustaan. Noustessamme Duomon aukiolle meidät vastaanotti hyvin kuuma ja kostea ilma, se tuntui ihanalta. Tosin hetken päästä oli pakko päästä varjoon. Ihastelimme hetken aikaa hulppeaa Duomoa ja suunnistimme siitä Duomon vieressä olevaan huikeaan, muodin nelikulmaksikin kutsuttuun Galleria Vittorio Emanuele II:seen. Tässä katetussa ostosparatiisissa on vieri vieressä toinen toistaan hulppeampaa liikettä. Löytyy Louis Vuittonia, Pradaa, Massimo Duttia, vaikka ja mitä. Ferrarinkin oma liike galleriasta löytyi ja siellä oli ihan pakko käydä, niin kuin Louis Vuittonillakin. Ferrarin liikkeessä on esillä Ferrarin omia vaatteita, sekä se on sisustettu tottakai formula-aatteella. Sisällä on ihka oikea formula-auto, niin uusi kuin vanhakin sellainen. Siellä on esillä myös formula-auton moottoria, rengasta ja rattia. Kuljettajista ei siellä tosin mainittu sanallakaan. Ostimme liikkeestä vauvalle oman Ferrarin pikeepaidan ja pienen formula-auton, josta poika oli aivan haltioissaan. Mukaan lähti myös pillimuki.
Kävimme syömässä gallerian takana aivan ihanassa pittoreskissa ravintolassa, jossa vauva otettiin hyvin vastaan. Ihan joka puolella missä Milanossa menimmekin vauvaa ihasteltiin ja paijailtiin. Etelässä todella osataan tämä ihastelupuoli, ja Oscar osasi hyvin hyödyntää kaiken sen huomion. Hän hymyili kaikille kuin naantalin aurinko ja kujeili. Luulimme, että itse galleriassa tai sen lähiympäristössä syöminen olisi jotakin ökyhintaista, mutta yllätykseksemme se ei ollutkaan niin. Milanolainen risotto, ja jälkiruoaksi tiramisua maistuivat niin hyvälle.
Kävimme vielä saman päivän iltana Duomossa sisällä sekä sen katolla. En voi suositella vauvan ja rattaiden kanssa menemistä sinne ylös. Se oli aika mahdotonta touhua ahtaine hisseineen ja portaineen. Koko ajan toisen piti kantaa vauvaa ja toisen rattaita. Ja reilu kymmenkiloista vauvaa on aika hikistä kanniskella. Mielestäni olisivat voineet jo lippuja myydessä mainita, että kulkeminen siellä ylhäällä on hyvin haasteellista. Mutta ne kirkon tornit patsaineen ovat kyllä ihan mieletttömän surrealistinen näky.
Ei sitä oikein tahtonut uskoakaan vaikka omin silmin näki miten upeaa siellä on. Turhaan ei sanota että goottilainen kirkko on maailman suurin. Se on vain mahtava! Sanomattakaan myös Duomon sisällä oli hulppeaa. Jo pelkästään kirkon sisälle meno aiheutti ison WOW-efektin ja suorastaan mykisti. Ehkä ainoastaan Roomassa sijaitseva Pietarin kirkko on vaikuttavampi, mutta tämä tulee vahvana kakkosena perässä.
Tiesin, että Duomossa sijaitsee yksi pyhäinjäännös, naula jolla Jeesuksen käsi on ristiinnaulittu. Emme tahtoneet löytää sitä ja asiasta oli pakko kysyä. Naula sijaitsee pääalttarin yläpuolella, ylhäällä 42 metrissä punaisen lasipallon sisäpuolella joka hohtaa valossa. Sen näkeminen kyllä pysäytti ja hiljensi. Mahtava kokemus. En millään voi uskoa miten tuollaista on voinut säilyä näihin meidän päiviimme asti.
Kuin myös Leonardo Da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Nyt voin vetää yhden kohteen Bucket listaltani yli. Oli aivan äärimmäisen hieno kokemus nähdä tuo Unescon maailmanperintölistalla oleva teos. Ja onneksi Oscar jaksoi myös olla hereillä tuon 15 minuuttisen jonka tilassa, entisessä kirkon ruokasalissa, saa viettää. Hän nukahti rauhallisesti heti sen jälkeen. Amerikkalaiset turistit meidän ryhmässämme naureskelivat, että poika kyllä varmasti muistaa tämän vierailun aina.
Tilaan pääsee kerrallaan maksimissaan 30 henkeä. Päivän aikana freskon näkee 1400 ihmistä. Vuodessa se tekee reilu kaksi ja puoli miljoonaa henkeä. Maanantaisin tila on kiinni, jolloin tarkistetaan tarkkaan seinämaalauksen kunto. Tila on suojattu suojakaasulla joka pitää freskon kunnossa, muutoin se eroosion myötä rapistuisi pois. Ja vuosisatojen saatossa se on meinannutkin kadota moneen kertaan, kuten esimerkiksi toisen maailmansodan aikana jolloin Santa Maria Delle Grazie-kirkko, jossa fresko on, vaurioitui pahoin. Liput teoksen näkemiseksi tulee varata todella hyvissä ajoin. Normaali pääsylippu maksaa vain 12 euroa, mutta pääasiassa ne on aina loppu jo kuukausia ennen. Siksi mekin varasimme liput, joita emme meinanneet saada ollenkaan kolmen tunnin historiakierroksen yhteyteen, joka maksoi 69 euroa per aikuinen. Juu, kallista oli, mutta oli se tuon väärti. Ostimme liput Get You Guide-sovelluksen kautta, ja se tarjosi ainoastaan vapaita lippuja 22.6.2019, ne me todellakin otimme. Ja varmaan koskaan ei 15 minuuttia ole mennyt niin nopsaan. Olisin voinut ihastella ja tutkia maalausta vaikka kuinka pitkään, pohtia mitä kaikkia arvoituksia se pitää sisällään. On se oikeasti vain todella vaikuttava.
Santa Maria Delle Grazie-kirkko sijaitsee Cadornan metroaseman lähellä. Metroasemalta kävelee kirkolle noin kymmenessä minuutissa. Aivan kirkon edessä on myös ratikkapysäkki, ja esimerkiksi Duomon edustalta kulkeva ratikka 16 pysähtyy juuri siihen.
Kävimme vauvan kanssa myös Milanon luonnonhistoriallisessa museossa, ja ikänsä puolesta hän taisi olla vielä liian pieni paikkaa ihmettelemään. Tosin nähdessään siellä lokin ja pienen apinan poika suorastaan hihkui, että ei se käynti ihan turha ollut.
Tänä vuonna meillä oli hieman erilainen juhannus. Ja olikin aivan ihana sellainen. Matkasimme varhain torstai-aamuna Helsinki-Vantaan kentälle, jossa oli hyvin monella muulla ihmisellä myös aikeina matkustaminen jonnekin pois. Saimme nakattua matkalaukun ruumaan, jossa neljäksi päivää kahdeksan kuukauden ikäiselle vauvalle ruokaa, ja pääsimme pulittamaan tästä lystistä lisää 55 euroa. Päätimme ottaa rajoitetun matka-aikamme vuoksi vauvan kaikki ruoat mukaan välttääksemme pilttiruokin etsinnän. Laukulla oli sitten painoa 29 kiloa, jota en vain voi käsittää, ei sitä ruokaa nyt niin paljoa ollut. Kannattaa olla todella tarkka näissä. Jos oltaisiin oltu fiksuja, olisi samantien kannattanut ottaa heti alkuun lisämaksusta yksi ylimääräinen vauvan oma ruumaan menevä laukku, se olisi kustantanut 40 euroa edestakaisin. Elikkä hyvin alkoi matka, hah.
Lentokentällä oli varhain aamulla kova härdelli päällä, sitä se juhannus teetti. Poika sammahti hetkeksi aikaa jo automatkalla ja nukahti uudelleen pian koneen noustua, silmät vain lurpsuivat ja uni tuli. Matka kohti Milanoa saattoi alkaa.
Milanon Malpensan lentokentällä syötimme ja vaihdoimme pojan kuiviin ennen noin tunnin mittaista taksimatkaa Milanon keskustaan. Taksi maksaa Milanossa aivan tähtitieteellisiä summia ja jouduimme pulittamaan vajaan tunnin mittaisesta ajomatkasta 120 euroa. Kyllä, luit oikein, 120 euroa! Vaihtoehtona kulkemiselle olisi hyvin ollut juna taikka bussi, mutta me emme nyt tällä kertaa jaksaneet lähteä heti seikkailemaan vauvan ja kapsäkkien kanssa. Takaisin lentokentälle mennessä hotellin kuljetuspalvelun kyyti maksoi 95 euroa. Auts! Taksit, sekä muut autot ajavat italialaisittain kovaa ja intohimolla, tööttiä eikä kaasua säästellä, 140 km/h motarilla on ihan normia.
Hotellimme Hyatt Centric Milan Centrale sijaitsi Centralen kaupunginosaa, neljän metropysähdyksen verran keskustasta. Lähin metroasema oli nimensä veroisesti Centrale, jonne käveli viidessä minuutissa. Hotellin sijainti oli passeli. Hotelli taasen on hieman kalliimmasta päästä eikä niin vauvaystävällinen. Ravintolasta ei löytynyt vauvatuolia eikä ulkona rappusissa ollut luiskaa jota pitkin olisi rattaita voinut työntää, mutta tämän korvasi hotellin hyvin ystävällinen consierge joka riensi aina kantamaan rattaita. Hotellissa on hulppea ylin kerros maisemineen ja suoraan vastapäätä näkyikin kaksi tornitaloa, jotka ovat kauttaaltaan kasvien peitossa. Omaperäisiä taloja kutsutaan Bosco Verticaleksi joihin on istutettu 800 puuta ja 15 000 viherkasvia.
Milanon metrosta puheenollen, se on tosi näppärä. Metroverkosto käsittää neljä linjaa, ja liput ovat hyvin käyttäjäystävällisen hintaisia, kannustavat käyttämään. Yksi matka, joka on voimassa 90 minuuttia kustantaa 1,50 euroa ja koko päivän lippu 4,50 euroa. Kahden päivän lippu maksaa reilu 8 euroa. Metro kulkee usein ja toisissa on kuulutus, toisissa ei. Asemat on merkitty erittäin hyvin. Tosin, esteettistä liikkumista ei ihan parhaalla tavalla ole huomioitu. Monella metroasemalla ei ole ollenkaan hissiä saatikka rullaportaita joten tämä kannattaa ottaa huomioon kun vauva on matkassa.
Lähdimmekin heti tavarat laskettuamme huoneeseemme suunnistamaan Milanon keskustaan. Noustessamme Duomon aukiolle meidät vastaanotti hyvin kuuma ja kostea ilma, se tuntui ihanalta. Tosin hetken päästä oli pakko päästä varjoon. Ihastelimme hetken aikaa hulppeaa Duomoa ja suunnistimme siitä Duomon vieressä olevaan huikeaan, muodin nelikulmaksikin kutsuttuun Galleria Vittorio Emanuele II:seen. Tässä katetussa ostosparatiisissa on vieri vieressä toinen toistaan hulppeampaa liikettä. Löytyy Louis Vuittonia, Pradaa, Massimo Duttia, vaikka ja mitä. Ferrarinkin oma liike galleriasta löytyi ja siellä oli ihan pakko käydä, niin kuin Louis Vuittonillakin. Ferrarin liikkeessä on esillä Ferrarin omia vaatteita, sekä se on sisustettu tottakai formula-aatteella. Sisällä on ihka oikea formula-auto, niin uusi kuin vanhakin sellainen. Siellä on esillä myös formula-auton moottoria, rengasta ja rattia. Kuljettajista ei siellä tosin mainittu sanallakaan. Ostimme liikkeestä vauvalle oman Ferrarin pikeepaidan ja pienen formula-auton, josta poika oli aivan haltioissaan. Mukaan lähti myös pillimuki.
Kävimme syömässä gallerian takana aivan ihanassa pittoreskissa ravintolassa, jossa vauva otettiin hyvin vastaan. Ihan joka puolella missä Milanossa menimmekin vauvaa ihasteltiin ja paijailtiin. Etelässä todella osataan tämä ihastelupuoli, ja Oscar osasi hyvin hyödyntää kaiken sen huomion. Hän hymyili kaikille kuin naantalin aurinko ja kujeili. Luulimme, että itse galleriassa tai sen lähiympäristössä syöminen olisi jotakin ökyhintaista, mutta yllätykseksemme se ei ollutkaan niin. Milanolainen risotto, ja jälkiruoaksi tiramisua maistuivat niin hyvälle.
Kävimme vielä saman päivän iltana Duomossa sisällä sekä sen katolla. En voi suositella vauvan ja rattaiden kanssa menemistä sinne ylös. Se oli aika mahdotonta touhua ahtaine hisseineen ja portaineen. Koko ajan toisen piti kantaa vauvaa ja toisen rattaita. Ja reilu kymmenkiloista vauvaa on aika hikistä kanniskella. Mielestäni olisivat voineet jo lippuja myydessä mainita, että kulkeminen siellä ylhäällä on hyvin haasteellista. Mutta ne kirkon tornit patsaineen ovat kyllä ihan mieletttömän surrealistinen näky.
Ei sitä oikein tahtonut uskoakaan vaikka omin silmin näki miten upeaa siellä on. Turhaan ei sanota että goottilainen kirkko on maailman suurin. Se on vain mahtava! Sanomattakaan myös Duomon sisällä oli hulppeaa. Jo pelkästään kirkon sisälle meno aiheutti ison WOW-efektin ja suorastaan mykisti. Ehkä ainoastaan Roomassa sijaitseva Pietarin kirkko on vaikuttavampi, mutta tämä tulee vahvana kakkosena perässä.
Kuin myös Leonardo Da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Nyt voin vetää yhden kohteen Bucket listaltani yli. Oli aivan äärimmäisen hieno kokemus nähdä tuo Unescon maailmanperintölistalla oleva teos. Ja onneksi Oscar jaksoi myös olla hereillä tuon 15 minuuttisen jonka tilassa, entisessä kirkon ruokasalissa, saa viettää. Hän nukahti rauhallisesti heti sen jälkeen. Amerikkalaiset turistit meidän ryhmässämme naureskelivat, että poika kyllä varmasti muistaa tämän vierailun aina.
Santa Maria Delle Grazie-kirkko sijaitsee Cadornan metroaseman lähellä. Metroasemalta kävelee kirkolle noin kymmenessä minuutissa. Aivan kirkon edessä on myös ratikkapysäkki, ja esimerkiksi Duomon edustalta kulkeva ratikka 16 pysähtyy juuri siihen.
Kävimme vauvan kanssa myös Milanon luonnonhistoriallisessa museossa, ja ikänsä puolesta hän taisi olla vielä liian pieni paikkaa ihmettelemään. Tosin nähdessään siellä lokin ja pienen apinan poika suorastaan hihkui, että ei se käynti ihan turha ollut.