Meidän päivä 2.2.2019
Tämä on päiväkirjani helmikuun ensimmäisestä lauantaista 2.2.2019
Jostakin syystä vauva heräsi yöllä monta kertaa ja halusi tutin yhä uudelleen. Mies myös tuntui kuorsaavan kovemmin kuin koskaan. Yöllä vauva halusi maitoa kolmen aikaan, ja en tahtonut saada unta millään sen jälkeen, valvoin tunnin tuijottaen facebookin vauvaryhmien tekstejä (ja täytin kelan sivuilla kotihoidon tukihakemuksen, siihenhän on tosi kiire, heh). Se tiesi sitä, että herätessä tuntui kun ei olisi nukkunut ollenkaan ja kroppa oli kuin moukarilla lyöty. Olen oppinut arvostamaan hyvää unta ihan eri mittakaavassa nykyään. Onneksi vauva pääsääntöisesti nukkuu todella hyvin.
Heräsimme vauvan kanssa yhdeksältä kun mies hoiteli pakettiauton vuokraajien kanssa käytännön asioita. Lunta oli yöllä satanut jälleen ihan kiitettävästi. Koko tämä talvi on ollut harvinaisen luminen. Oikeastaan koko loskamoska-aika jäi välistä alkutalvesta ja syksy siirtyi kertaheitolla kunnon talveen mikä oli ihan hyvä. En tiedä ketään kuka sitä loskaa kaipaisi.
Aamupäivä sujui tuttuun turvalliseen tapaansa vauvan aamutoimia ja kodin askareita hoitaessa. Nautin suunnattomasti leperrellä vauvan kanssa. Tämä meidän nelikuinen on aivan mainio. Häntä naurattaa kun sanoo monta kertaa perä perää hyvä hyvä hyvä, voisimme tehdä tuota vaikka kuinka kauan. Tempperamenttia on myös tullut ilmoille, hän on oppinut narisemaan jos jokin asia ei miellytä. Autossa on hauskaa kun takapenkiltä alkaa kuulumaan narina jos joudumme pysähtymään liikennnevaloissa. En tosin valita tuosta narinasta, se on miljoona kertaa kivemman kuuloista kuin itkeminen.
Olin aamupäivän ihan tosi poikki. Pitkä suihku, jossa sai olla rauhassa, teki tosi hyvää. Se herättää päivään melkein yhtä hyvin kuin kahvi, ei ihan kuitenkaan, mutta täydentävät toisiaan. Meille oli tälle päivälle luvassa jotakin ihan uutta, vauvauinti, joka jännitti minua. Pelotti, jos vauva vain kiljuu siellä ja kakkaa veteen. Yllättävän paljon aikaa meni pohtimiseen mitä pakkaa mukaan, ja itse pakkaamiseen, mitä jos jokin oleellinen unohtuu? Ja yllättävän paljon piti ottaa kaikkea huomioon. Mutta oli se kaikki sen väärti. Me yhdessä perheenä altaassa, tilassa joka oli tunnelmavalaistu, oli niin ihana kokemus, ettei toista ole. Se luottanut pienellä ihmisellä, kun vesi hieman pelotti, että kyllä äidin ja isin kanssa kuitenkin kelpasi olla, oli ihana. Peukalon imeminen toi turvaa uudessa hämmentävässä tilanteessa. Toisen utelias ilme siitä mikä ihme tuo lämmin, välkkyvä ja kiiltävä neste on, jonne mennään koko vartaloa myöten, oli hellyyttävä. Vähän pelotti, mutta uteliaisuus kuitenkin voitti. Mitä rohkeutta neljä kuukautta vanhalta vauvalta! Vähän piti välillä turvautua sylittelyyn ja itkukin meinasi päästä, mutta ei onneksi. Aivan ihmeellistä oli katsella isiä uimassa ja läpsytellä vettä.
Olimme vanhempina enemmän kuin tyytyväisiä tästä ihanasta kokemuksesta, vaikkakin valmistelut tähän oli suhteellisen työlästä. Kävimme nopeasti ennen vauvauintia kääntymässä kauppakeskus Sellossa, piti saada itselle jotakin kuvetta myös rinnan alle. Rax kelpasi tähän oikein hyvin. Syöminen on helppoa seisovasta pöydästä, tosin Rax nyt on vähän mitä on, mutta vauvan kanssa paikka kelpaa hyvin. Kiireen tunnusta johtuen syömiskokemus ei tuntunut miellyttävältä.
Uinnin, ja vellin jälkeen vauva nukahti melkein "seisaaltaan". Hän nukkuikin siitä reilu kolme tuntia. Kotona jatkoi siis uniaan vauvakaukalossa. Hän heräsi hetkeksi kun kuumuus iski toppavaatteissa, mutta vähennettyni vauvan vaatetusta jatkoi tyytyväisenä uniaan yli kahdeksaan saakka. Illalla vauva oli ihan superhyvällä tuulella, naureskeli paljon ja luki pitkään ja mielenkiinnolla Puppe menee nukkumaan -kirjaa. Isän kanssa oli tosi kivaa leikkiä ja vauva söi erittäin hyvällä ruokahalulla puoli purkkia peruna-porkkana pilttisotetta. Soseiden maistelun olimme vasta wsaloittaneet tasan nelikuukautispäivänä 29.1. luumusoseella. Illalla, hieman yli kymmenen pieni nukahti tyytyväisenä syliin. Ja siitä nukkui heräämättä vasta seuraavana aamuna, sunnuntaina kello 7. Meillä taidetaan alkaa harrastamaan vauvauintia.
Jostakin syystä vauva heräsi yöllä monta kertaa ja halusi tutin yhä uudelleen. Mies myös tuntui kuorsaavan kovemmin kuin koskaan. Yöllä vauva halusi maitoa kolmen aikaan, ja en tahtonut saada unta millään sen jälkeen, valvoin tunnin tuijottaen facebookin vauvaryhmien tekstejä (ja täytin kelan sivuilla kotihoidon tukihakemuksen, siihenhän on tosi kiire, heh). Se tiesi sitä, että herätessä tuntui kun ei olisi nukkunut ollenkaan ja kroppa oli kuin moukarilla lyöty. Olen oppinut arvostamaan hyvää unta ihan eri mittakaavassa nykyään. Onneksi vauva pääsääntöisesti nukkuu todella hyvin.
Heräsimme vauvan kanssa yhdeksältä kun mies hoiteli pakettiauton vuokraajien kanssa käytännön asioita. Lunta oli yöllä satanut jälleen ihan kiitettävästi. Koko tämä talvi on ollut harvinaisen luminen. Oikeastaan koko loskamoska-aika jäi välistä alkutalvesta ja syksy siirtyi kertaheitolla kunnon talveen mikä oli ihan hyvä. En tiedä ketään kuka sitä loskaa kaipaisi.
Aamupäivä sujui tuttuun turvalliseen tapaansa vauvan aamutoimia ja kodin askareita hoitaessa. Nautin suunnattomasti leperrellä vauvan kanssa. Tämä meidän nelikuinen on aivan mainio. Häntä naurattaa kun sanoo monta kertaa perä perää hyvä hyvä hyvä, voisimme tehdä tuota vaikka kuinka kauan. Tempperamenttia on myös tullut ilmoille, hän on oppinut narisemaan jos jokin asia ei miellytä. Autossa on hauskaa kun takapenkiltä alkaa kuulumaan narina jos joudumme pysähtymään liikennnevaloissa. En tosin valita tuosta narinasta, se on miljoona kertaa kivemman kuuloista kuin itkeminen.
Olin aamupäivän ihan tosi poikki. Pitkä suihku, jossa sai olla rauhassa, teki tosi hyvää. Se herättää päivään melkein yhtä hyvin kuin kahvi, ei ihan kuitenkaan, mutta täydentävät toisiaan. Meille oli tälle päivälle luvassa jotakin ihan uutta, vauvauinti, joka jännitti minua. Pelotti, jos vauva vain kiljuu siellä ja kakkaa veteen. Yllättävän paljon aikaa meni pohtimiseen mitä pakkaa mukaan, ja itse pakkaamiseen, mitä jos jokin oleellinen unohtuu? Ja yllättävän paljon piti ottaa kaikkea huomioon. Mutta oli se kaikki sen väärti. Me yhdessä perheenä altaassa, tilassa joka oli tunnelmavalaistu, oli niin ihana kokemus, ettei toista ole. Se luottanut pienellä ihmisellä, kun vesi hieman pelotti, että kyllä äidin ja isin kanssa kuitenkin kelpasi olla, oli ihana. Peukalon imeminen toi turvaa uudessa hämmentävässä tilanteessa. Toisen utelias ilme siitä mikä ihme tuo lämmin, välkkyvä ja kiiltävä neste on, jonne mennään koko vartaloa myöten, oli hellyyttävä. Vähän pelotti, mutta uteliaisuus kuitenkin voitti. Mitä rohkeutta neljä kuukautta vanhalta vauvalta! Vähän piti välillä turvautua sylittelyyn ja itkukin meinasi päästä, mutta ei onneksi. Aivan ihmeellistä oli katsella isiä uimassa ja läpsytellä vettä.
Olimme vanhempina enemmän kuin tyytyväisiä tästä ihanasta kokemuksesta, vaikkakin valmistelut tähän oli suhteellisen työlästä. Kävimme nopeasti ennen vauvauintia kääntymässä kauppakeskus Sellossa, piti saada itselle jotakin kuvetta myös rinnan alle. Rax kelpasi tähän oikein hyvin. Syöminen on helppoa seisovasta pöydästä, tosin Rax nyt on vähän mitä on, mutta vauvan kanssa paikka kelpaa hyvin. Kiireen tunnusta johtuen syömiskokemus ei tuntunut miellyttävältä.
Uinnin, ja vellin jälkeen vauva nukahti melkein "seisaaltaan". Hän nukkuikin siitä reilu kolme tuntia. Kotona jatkoi siis uniaan vauvakaukalossa. Hän heräsi hetkeksi kun kuumuus iski toppavaatteissa, mutta vähennettyni vauvan vaatetusta jatkoi tyytyväisenä uniaan yli kahdeksaan saakka. Illalla vauva oli ihan superhyvällä tuulella, naureskeli paljon ja luki pitkään ja mielenkiinnolla Puppe menee nukkumaan -kirjaa. Isän kanssa oli tosi kivaa leikkiä ja vauva söi erittäin hyvällä ruokahalulla puoli purkkia peruna-porkkana pilttisotetta. Soseiden maistelun olimme vasta wsaloittaneet tasan nelikuukautispäivänä 29.1. luumusoseella. Illalla, hieman yli kymmenen pieni nukahti tyytyväisenä syliin. Ja siitä nukkui heräämättä vasta seuraavana aamuna, sunnuntaina kello 7. Meillä taidetaan alkaa harrastamaan vauvauintia.
