Raskaana lomalle

Eteeni on tullut monia kysymyksiä koskien lentämistä ja matkustamista raskaana. Koska matkassa on lomalle lähdettäessä tuolla masussa mukana 27 viikon ikäinen ihmisalku ei voi matkustamista enää suunnitella pelkästään oman itsensä osalta. Päätinkin ottaa selvää matkavakuutuksista, ja se ei ollutkaan helppo homma.

Meidän vauvalla on OP Pohjolan kautta jo ennen syntymää otettu vakuutus, ihan kaiken varalta. Koska olen jo 42-vuotias, en saanut sitäkään ennen rakenneultraa, ja tuli odottaa viikolle 21 saakka. Vakuutukseen ei kuulu mukaan syntyvän vauvan matkavakuutus, ja sen otin eilen vauvalle lisänä toistaiseksi voimassa olevana. Syntyvän vauvan matkavakuutus ei maksa kuin kaksikymmentä euroa, mutta ehdottomasti kannattaa, jos sikiön voinnissa tapahtuu matkalla jotakin poikkeavaa taikka hälyttävää.

Minulla itselläni on jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus ammattiliiton kautta ifissä, mutta se ei kata mitään, jos sikiölle tulee matkalla jotakin. Se kattaa vasta, jos vauva päättää syntyä matkan aikana, ja tämän jälkeen toinen tarvitsee hoitoa. Soitin myös Turvaan, ja siellä asiakaspalveluhenkilö totesi heti ettei raskaus ole sairaus - tuntuu heillä olevan vakiovastaus - no ei olekaan, mutta entä jos matkalla tapahtuu jotakin? Siihen sain vain jonkin hyvin ympäripyöreän vastauksen johon en ollut millään lailla tyytyväinen. Miksei raskaanaoleville voi olla selkokielistä ohjetta?

Kelan sivuilla mainitaan Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista, että sen turvin saa lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa kun matkustaa tai oleskelee tilapäisesti toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä. Hoitoon pääsee myös jos kyseessä on raskauteen liittyvä hoito tai synnytys. Eurooppalaista sairaanhoitokorttia voi käyttää julkisessa terveydenhuollossa, sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkäreiden vastaanotoilla ja sopimuksen tehneissä sairaaloissa. Aika hyvässä turvassa sitä ehkä on jos jotakin käy. Kortin tilasin jo hyvissä ajoin lompakkoon odottamaan reissua.

No miksi matkustaa, jos se on noin riskialtista? Eihän raskaana matkustaminen olekaan este matkustamiselle jos kaikki on hyvin. Päinvastoin, jos matkaaminen edesauttaa äidin hyvinvointia niin parempi niin ja Go For It. Tyhmänrohkea ei kuitenkaan kannata olla.

Täytyy muistaa pitää myös mielessä, että Finnair vaatii lääkärintodistuksen lennoille viikosta 28 lukien joka todistaa, että raskaus on edennyt normaalisti.

Meidän vauva onkin jo ehtinyt matkustelemaan. Raskauden ollessa 11. viikolla Thaimaahan ja viikolla 19. Lontooseen, ja hyvin meni. Thaimaaseen jäi se kaikista pahin raskauspahoinvointi oikeastaan kokonaan ja Lontoossa nilkka hieman kipeytyi liiasta kävelystä, mutta onneksi mihinkään ei tarvinnut mitään hoitoa ja  mieli voi hyvin.