Noloa
Idea kopsattu Plusmimmin blogipostauksesta, joka oli niin hulvaton että oli ihan pakko tehdä samanlainen. Tässä noloja juttuja.
Laitoin erään idean työpaikkani intran (yli 40 000 työntekijää) ideapalstalle. Ideani aiheutti järjestelmässä vakavan järjestelmävian, joka johtui liian pitkästä tekstistä ja josta järjestelmä ei osannut varoittaa. Korjauspaketin asentaminen edellytti koko intran hetkellistä alasajoa, jonka hallinnollinen ja käytännön järjestäminen tilauksineen ja ennakkoilmoituksineen osoittautui kuulemma erittäin aikaa vieväksi. En hetkeen ehdottanut uusia ideoita.
Kun teini-ikäisenä Mallorcalla jossakin ravintolassa pyysin tarjoilijalta äidilleni tuhkakuppia "May I have an asshole please"
Vedin kunnon, siis tosi kunnon mahapläts-lipat esimieheni edessä tuosta noin vain toimistossa sisätiloissa - Se ilme.
Lukkopolkimet polkupyörässä ei ole hyvä juttu. Kaaduin liian hitaassa vauhdissa sihdatessani tukea ottamaan liikennevalopylväästä ennen risteystä. No eihän mulla vauhti riittänyt ja kaaduin sivuttain jalat kiinni pyörässä maahan. Risteyksessä pysähtyneenä olleesta autosta juoksi nainen luokseni kysymään olenko kunnossa. Ja olinhan minä. Ei naarmun naarmua eikä muutakaan. Onneksi. Mutta se näky.
Juoksumatolla kannattaa keskittyä itse oleelliseeen. Olin selittämässä miehelle jotakin juttua iPhonen iOS-päivityksestä ja pyysin häntä katsomaan miltä musiikkipuoli tänä päivänä näyttää. Eipä tarvinnut miehen katsella, kun minä harhauduin askeleelta, vauhtia oli semmoset 6,2 km/h ja vedin siinä kunnon ilmaveivit niin, että lenkkarit vain vilkku ja seuraamus oli se, että polvi meni osittain sijoiltaan.
Kävin eräässä neuvolatarkastuksessa kun odotin kuopustani, olin jo aika loppumetreillä raskaudessa. Hoitaja kuunteli sydänääniä ja niitä kuului joka puolelta vatsaa. Hän siihen sitten tokaisi "jos täällä onkin kaksoset". Sehän oli itku siinä samassa sekunnissa niissä hormoonihuuruissa, oli hoitaja aika vaikeana. Varmistin vielä häneltä, etteihän siellä ole kuin yksi. Ja yksihän sieltä lopulta tuli.
Laittelin piilareita silmiin ja ihmettelin miksi ihmeessä näen vain pelkkää sumeeta. Ehdin jo hieman hätääntyä. Aloin muistelemaan prosessia tarkemmin, ja totesin, että olin laittanut molemmat piilarit samaan, oikeaan silmään. Karmiva kokemus. Mies nauroi vieressä.
Jostakin syystä sain menemään hääkirkkovarauksemme sähköpostitse mieheni kaimalle, jolta tulikin aika nopsaan vastausta. Kieltäytyi kohteliaasti tulemasta kirkkoon ja toivotti meille paljon onnea.
Olin työpaikan eteishallissa pilkkopimeässa laittamassa hälytyksiä pois päältä. Ovelta hälytyslaitteelle on matkaa noin kaksikymmentä metriä ja harpoin hälytyslaitetta kohti vauhdilla. Siinä on vain minuutti aikaa oven avauksesta ottaa hälytys pois päältä. En muistanut, että hälytinlaitteen välittömään läheisyyteen oli kasattu edellispäivänä pino puuta kuljetukseen, ja iskin siinä kiirehtiessä jalkani puukasaan siten että kaaduin kivusta ulisten maahan. Edelleen oli pilkkopimeää, tosin näin tähtiä. Suurin huoleni oli, ettei hälytin vaan mene päälle ja että miten ihmeessä pääsen sinne laitteelle, muusta viis. Sain jotenkuten hälytyksen pois ja homma pelastettu. Sääressä on vieläkin pieni kuoppa tuosta muistona. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.
Kirjoitin uutena kokemattomana työntekijänä eräälle tunnetulle artistille kiireessä vahingossa kolmen tonnin kitaraostoksestaan kuitin sijasta laskun. Tämä vain nauroi ja onneksi antoi osoitteensa johon sain sen kuitin sitten lähettää.
Matkasimme Saariselälle häämatkalle enkä ollut eläessäni lasketellut. Mies vuokrasi minullekin kuitenkin lasketteluvälineet ja eikun rinteeseen. Big Mistake. Big. Olisi pitänyt jo siinä kohti lopettaa kun roikuin käsilläni kiinni pitäen hiihtohissistä. Mitä vielä. Halusin ehdottomasti päästä ihastelemaan Kaunispään maisemia sieltä huipulta ja hiihtohissillä vaan ylös. Lopputulos oli se, että kävelin rinteen hiihtomonot jalassa alas (1.8 km). Voin sanoa, että seuraavana päivänä jalat olivat kipeät.
Oltiin oltu vaeltamassa kovassa helteessä 18 kilsan vaellusreitti Kreetan Samariaksen luonnonpuiston halki ylhäältä vuoristosta alas meren rannalle. Jalkani olivat seuraavana päivänä, jolloin olimme Kournaslakella, aivan muussina. Jossain kohti siellä piti käväistä vessassa, joka sijaitsi jonkun ravintolan yhteydessä. Vessasta poistullessa joutuu laskeutumaan yhden portaan ulos terassille. Tullessani "horjahdin" suoraan venäläisturistiryhmän päälle kun jalat ei pitäny yhtään. Koitin siinä sitten kovasti pahoitella elekielellä kun eivät ymmärtäneet englantia ollenkaan.
Yläasteella biologian tunnilla luokkamme pahis nappasi reppuni ja laittoi sieltä löytämänsä tamponipakkauksen liitutaulun päälle. Oli tosi hauskaa joo.
Jäin lapsena jumiin rappumme hissiin. En muista miten hissistä lopulta pääsin pois, mutta sen muistan, että paruin asiaa kunnon huutoitkulla pihan penkillä naapurien katsellessa. Traumatisoiduin.
Kun teini-ikäisenä Mallorcalla jossakin ravintolassa pyysin tarjoilijalta äidilleni tuhkakuppia "May I have an asshole please"
Vedin kunnon, siis tosi kunnon mahapläts-lipat esimieheni edessä tuosta noin vain toimistossa sisätiloissa - Se ilme.
Lukkopolkimet polkupyörässä ei ole hyvä juttu. Kaaduin liian hitaassa vauhdissa sihdatessani tukea ottamaan liikennevalopylväästä ennen risteystä. No eihän mulla vauhti riittänyt ja kaaduin sivuttain jalat kiinni pyörässä maahan. Risteyksessä pysähtyneenä olleesta autosta juoksi nainen luokseni kysymään olenko kunnossa. Ja olinhan minä. Ei naarmun naarmua eikä muutakaan. Onneksi. Mutta se näky.
Juoksumatolla kannattaa keskittyä itse oleelliseeen. Olin selittämässä miehelle jotakin juttua iPhonen iOS-päivityksestä ja pyysin häntä katsomaan miltä musiikkipuoli tänä päivänä näyttää. Eipä tarvinnut miehen katsella, kun minä harhauduin askeleelta, vauhtia oli semmoset 6,2 km/h ja vedin siinä kunnon ilmaveivit niin, että lenkkarit vain vilkku ja seuraamus oli se, että polvi meni osittain sijoiltaan.
Kävin eräässä neuvolatarkastuksessa kun odotin kuopustani, olin jo aika loppumetreillä raskaudessa. Hoitaja kuunteli sydänääniä ja niitä kuului joka puolelta vatsaa. Hän siihen sitten tokaisi "jos täällä onkin kaksoset". Sehän oli itku siinä samassa sekunnissa niissä hormoonihuuruissa, oli hoitaja aika vaikeana. Varmistin vielä häneltä, etteihän siellä ole kuin yksi. Ja yksihän sieltä lopulta tuli.
Laittelin piilareita silmiin ja ihmettelin miksi ihmeessä näen vain pelkkää sumeeta. Ehdin jo hieman hätääntyä. Aloin muistelemaan prosessia tarkemmin, ja totesin, että olin laittanut molemmat piilarit samaan, oikeaan silmään. Karmiva kokemus. Mies nauroi vieressä.
Jostakin syystä sain menemään hääkirkkovarauksemme sähköpostitse mieheni kaimalle, jolta tulikin aika nopsaan vastausta. Kieltäytyi kohteliaasti tulemasta kirkkoon ja toivotti meille paljon onnea.
Olin työpaikan eteishallissa pilkkopimeässa laittamassa hälytyksiä pois päältä. Ovelta hälytyslaitteelle on matkaa noin kaksikymmentä metriä ja harpoin hälytyslaitetta kohti vauhdilla. Siinä on vain minuutti aikaa oven avauksesta ottaa hälytys pois päältä. En muistanut, että hälytinlaitteen välittömään läheisyyteen oli kasattu edellispäivänä pino puuta kuljetukseen, ja iskin siinä kiirehtiessä jalkani puukasaan siten että kaaduin kivusta ulisten maahan. Edelleen oli pilkkopimeää, tosin näin tähtiä. Suurin huoleni oli, ettei hälytin vaan mene päälle ja että miten ihmeessä pääsen sinne laitteelle, muusta viis. Sain jotenkuten hälytyksen pois ja homma pelastettu. Sääressä on vieläkin pieni kuoppa tuosta muistona. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.
Kirjoitin uutena kokemattomana työntekijänä eräälle tunnetulle artistille kiireessä vahingossa kolmen tonnin kitaraostoksestaan kuitin sijasta laskun. Tämä vain nauroi ja onneksi antoi osoitteensa johon sain sen kuitin sitten lähettää.
Matkasimme Saariselälle häämatkalle enkä ollut eläessäni lasketellut. Mies vuokrasi minullekin kuitenkin lasketteluvälineet ja eikun rinteeseen. Big Mistake. Big. Olisi pitänyt jo siinä kohti lopettaa kun roikuin käsilläni kiinni pitäen hiihtohissistä. Mitä vielä. Halusin ehdottomasti päästä ihastelemaan Kaunispään maisemia sieltä huipulta ja hiihtohissillä vaan ylös. Lopputulos oli se, että kävelin rinteen hiihtomonot jalassa alas (1.8 km). Voin sanoa, että seuraavana päivänä jalat olivat kipeät.
Oltiin oltu vaeltamassa kovassa helteessä 18 kilsan vaellusreitti Kreetan Samariaksen luonnonpuiston halki ylhäältä vuoristosta alas meren rannalle. Jalkani olivat seuraavana päivänä, jolloin olimme Kournaslakella, aivan muussina. Jossain kohti siellä piti käväistä vessassa, joka sijaitsi jonkun ravintolan yhteydessä. Vessasta poistullessa joutuu laskeutumaan yhden portaan ulos terassille. Tullessani "horjahdin" suoraan venäläisturistiryhmän päälle kun jalat ei pitäny yhtään. Koitin siinä sitten kovasti pahoitella elekielellä kun eivät ymmärtäneet englantia ollenkaan.
Yläasteella biologian tunnilla luokkamme pahis nappasi reppuni ja laittoi sieltä löytämänsä tamponipakkauksen liitutaulun päälle. Oli tosi hauskaa joo.
Jäin lapsena jumiin rappumme hissiin. En muista miten hissistä lopulta pääsin pois, mutta sen muistan, että paruin asiaa kunnon huutoitkulla pihan penkillä naapurien katsellessa. Traumatisoiduin.
Kommentit
Lähetä kommentti