Ihana, kuuma Phuket

Se ikävä lomanjälkeinen alakulon tunne on iskenyt oikein voimalla päälle. Palattiin Thaimaan Phuketista maanantai-iltana myöhään kotiin ja paluu oli juuri sitä mitä olin odottanutkin. Lämpöasteet vaihtuivat 52 astetta trooppisesta ilmastosta paukkupakkaseen ja se todella tuntui. Talo oli ehtinyt jäähtyä reissun aikana ja nukkumaan piti mennä villatakki, leggarit ja villasukat päällä peitto korvilla, vaikka takkaan laitettiinkin heti kotiin päästessä ensialkuun kunnon tulet. Tärisin aivan horkassa nukahtamiseen saakka kunnes yöllä heräsin tukalaan kuumuuteen ja pakko oli vähentää vaatetusta.



Loma oli niin ihana. Ihana. Ihana. Se sisälsi kontakteja paikallisten, ystävällisten ihmisten kanssa sekä tutustumisen yhteen skottipariskuntaan. Se sisälsi lämpimän auringonpaisteen, meren hellän hyväilyn, mahtavaa ruokaa ja upeita maisemia. Mitä muuta voi toivoakaan keskelle suomen ankeinta aikaa.

Reissasimme pitkin Phuketin saarta käyden Phi Phi Leylla, Raya Yailla, Ko Racha Yailla, Coral Islandilla, Freedom Beachilla, Big Buddhalla, Phuketin vanhassa kaupungissa jne. Varsinkin tuo Raya Yai yllätti minut todella positiivisesti kristallin kirkkailla vesillään ja valkoisilla rannoilla. Se oli paratiisi yhtälailla Freedom Beachin kanssa, jossa palmut huojuivat tuulessa ja niiden varjossa oli ihana rentoutua rantatuolilla. Meressä teki mieli asua, koska vesi oli niin ihanan lämmintä ja oli kiva snorklailla värikkäitä kaloja.



Näimme Raya Yailla krokotiilin joka ryömi siellä viidakossa pientä jokea myöten. Siis ihan käsittämätöntä. Meille tarjottiin siellä saarella buffetlounas, joka todella maistui. Tom Kha-keitto jäi reissusta pysyvästi mieleeni sekä lukuisat kasviskanaruokavariaatiot joita söimme. Thaimaalainen ruoka on niin hyvää. Pelottomasti ostimme ruokaa katukeittiöstä eikä siitä seurannut vatsanväänteitä taikka muutakaan. Päinvastoin, ruoka valmistetaan siinä samalla hetkellä ja hyvin.



Kävimme reissun aikana yhteensä neljä kertaa hieronnassa. Valitsin ensimmäisellä kertaa jalkahieronnan joka tuntui sopivalta ensialkuun. Toisella kertaa valitsin normaalin kokovartalohieronnan, se oli vähän pliisu. Kolmannella ja neljännellä kerralla otin thaihieronnan. Se oli ihan uskomaton kokemus, varsinkin se ensimmäinen. Energialinjani tasattiin, akupisteitäni paineltiin, korvani hierottiin, kasvojeni lihaksia hierottiin, selän päälläni oltiin polviltaan, venyteltiin käsien lihaksia - sellaisiakin ja sellaisessa asennossa josta ei mitään tietoa. Minut laitettiin vatsallaan ollessani käytännössä solmuun ja nostettiin jaloista ilmaan. Hyvältä tuntui.



Ennen reissua mun selkä kipeytyi niin pahoin, että jouduin ottamaan sairaslomaa. En ole koskaan kokenut sellaista kipua. Enkä ymmärrä mistä se oikein ilmestyi. Pystyyn nouseminen oli käytännössä mahdotonta, kuljin kumarassa, en pystynyt liikkumaan kuin ihan pieniä askelia ja tukia pitkin eteenpäin, selkä ei antanut yhtään myöten. Kävin kaksi kertaa lääkärissä, enkä oikein tahtonut apua saada. Panadolia söin kaksin käsin ja Voltarenia hieroin selkään tunnin välein. Koitin venytellä ja jumpata selkää, mutta sekin sattui vain ihan jumalattomasti. Pyysin saada kipupiikkiä, muttei sitä minulle annettu. Tilalle sain sirdaludia ja panacodia, joka johti siihen että olin niiden takia ihan pihalla. Sirdalud veti minut tainnoksiin puoli tuntia lääkkeen ottamisesta ja kuivatti suun pahasti. Panacod ei nyt tuntunut tehoavan mitenkään. Näiden oireiden takia en halunnut noita syödä ja menin maksimaalisella Panadol-annostuksella. Kuin ihmeen kaupalla selkäkipu pikkuhiljaa hellitti. Onneksi. Vielä lentokentällä ja varsinkin koneessa kipu antoi itseään hyvin ilmi, mutta siitä se pikkuhiljaa loppui.



Patong Beach kuin Karon Beach ovat oikeita turismin keskittymiä, mutta Karon vähemmän. Reissu oli siitä oikein onnistunut, että pääsimme hyvin reissaamaan pois aina halutessamme. Ja noita reissuja kannattaakin tehdä. Saaret Phuketin läheisyydessä ovat toinen toistaan hienompia. Tropiikki on käsin kosketeltavissa. Makaaminen rantatuolissa Freedombeachilla palmujen alla on kokemus jota ei heti halua unohtaa. Tai uiminen värikkäitten kalojen keskellä kristallin kirkkaassa vedessä.



Hintataso Phuketin saarella on noussut vuoden 2011 tasosta, jolloin viimeksi tuonne matkasimme, paljon ylöspäin. Kolme henkeä syö ja juo noin 40 euron hintaan (noin 1500 bathia) kuitenkin erittäin hyvin.

Toivottavasti pääsemme pian takaisin.

Tässä videopostaus katsottavaksi reissusta. ขอบคุณ







Kommentit