Revolution of Love

Mitenköhän aloittaisin kuvailun Madonnan Rebel Heart Tour konsertista Berliinissä 10.11.2015. Voisinko sanoa mahtava? En voi. Konsertti oli aivan tajuttoman huikea! Hieman oli ennakko-odotuksia konserttia kohtaan, mutta ne romuttuivat täysin viimeistään Deeper and Deeperin kohdalla. Voi luoja mikä elämys koko konsertti. Lämmin. Koskettava. Ihana!



Lennettiin tiistai-päivällä syntymäpäivänäni Berliiniin. Kaikki oli tsekattuna ja valmiina, taikka niin ainakin luulin. Lähtöselvitystiskillä lentoyhtiön virkailija totesi "olisiko sinulla uudempaa passia?" ja nakutteli sormellaan passin päättymisvuotta 2014. Hitto vie, olin ottanut mukaani vanhan passini! Siinä vilahti tiskillä lähihistoria silmissä aika rapsakkaasti kunnes virkailija totesi "olisiko sinulla kenties ajokorttia mukana". Onneksi, ja tottakai oli. Virkailija totesi siihen, että heidän lentoyhtiönsä hyväksyy kyllä ajokortin, mutta jos Saksa päättää sulkea rajansa kesken matkamme, se ei olisi sitten enää hyvä juttu. Otettiin riski, vaikka oltaisiin voitu soittaa miehen poika tuomaan passini kentälle taikka olisin voinut ostaa pikapassin, otettiin siis kuitenkin se riski ja hyvin meni kaikki lopulta.

Laskimme matkalaukkumme Park Inn Alexanderplatzin 20. kerroksessa sijaitsevan hotellihuoneemme lattialle noin kello 16. Sain meille upgreidauksen for free, kiitos syntymäpäiväni, ja saimme nauttia panoraamanäkymästä kahteen ilmansuuntaan kaupunkiin päin. Näky oli huikean surrealistinen. Tv-torni siinä suoraan nenän edessä, taaempana Berliner Domin kupoli ja vielä taaempana Brandenburgin portti. Ei voinut valittaa, huone oli enemmän kuin hyvä.

Siitä hetken aikaa huilasimme, kunnes tuli aika lähteä kohti Mercedes-Benz Areenaa. Matkaa sinne oli reilu kolme kilometriä ja päätimme ottaa siihen taksin, ei jaksanut enää alkaa tutkailemaan lähiliikennetietoja. Areenan luona olimme kuuden aikaan. Oville oli kertynyt jo ihmisiä. Onnelliset Early Entryläiset olivat päässeet sisälle jo aiemmin. Juttelimme edessämme olevien puolalaisten kanssa ja meillä oli tosi hauskaa. Miehen kanssa juttelimme siinä muun muassa siitä kuinka "hyvä" paikka Areena olisi terroristi-iskulle. Mistä ihmeestä meille tuo tuli päähän? Onneksi olimme tässä kohti vielä autuaan tietämättömiä tulevasta Pariisissa.

Ovet aukenivat puoli kahdeksan maissa. Taaksemme oli kertynyt jo paljon ihmisiä. Siitä hirveällä kiireellä standing arealle. Ei päästy front rowhun, mutta kolmantena siinä oltiin rivissä. Asettauduimme lavalta erkanevan ulokkeen oikealle puolelle suurin piirtein sen keskikohdille. Kahdeksan aikaan aloitti lämppäri soittamaan reilun tunnin verran. Lämppärinä Berliinissä toimi aivan huikea dj Idris Elba. Hänet tunnetaan ehkä paremmin brittiläisenä näyttelijänä. Hyvää settiä heitti, tykkäsin kovasti.



Sitten sammutettiin valot ja hetken aikaa oli hiljaista. Siitä lähti rullaamaan konsertin avausraita Iconic ja konsertti todella alkoi. Wow! Ei sitä vaan koskaan käsitä kuinka suurin idolini on siinä parin metrin päässä, kauniina kun mikä ja meikä oikeasti siellä. Nää on näitä elämän tähtihetkiä.


Pidin ehkä kaikista eniten biisistä Rebel Heart. Se oli niin koskettava. Madonna lauloi sen soittaen samalla kitaraa. Holy Waterin aikana nunnakaapuun ja naisten pitsialusvaatteisiin pukeutuneet miestanssijat twerkkasivat ristien ympärillä, se oli aika hurjaa. Heartbreak Cityn aikana lavan etuosaan laskeutui katosta kierreportaat jota pitkin Madonna nousi ylös ja alas. Biisi päättyi siihen kun hän tyrkkäsi miestanssijan alas kierreportaitten yläpäästä, porukka haukkoi henkeään. Like a Virgin oli pliisu, Madonna tanssi sen läpi hyvin pukeutuneena. Illuminatin videon aikana taustatanssijat saapuiva lavalle kieppuvien keppien kanssa joiden päihin he asettuivat heilumaan. Se oli tosi huikeeta, ikinä nähnyt vastaavaa. Välillä tuntui, että tanssija kaartui syliin saakka, kunnes ponkaisi taas johonkin suuntaan. Yhdessä kohti he nappasivatkin yhden tanssijoista lavan yli lavan toiselle puolelle.


Madonna puhui konsertissa mitä on olla Rebel Heart. Hän pyysi jotakin faniaan kanssaan naimisiin kysyen kai tämä tietää mitä kolme vihkisormusta tarkoittaa. Yleisö hurrasi. Unapologetic Bitchin aikana Madonna nappasi Idris Elban kanssaan lavalle tanssimaan. Madonna on tällä kiertueella kaikissa konserteissaan tehnyt näin, ottanut jonkun tyypin lavalle kanssaan. Berliinissä seuraavana päivänä oli vuorossa Rita Ora, tätä ennen lavalla on nähty Katy Perry, myös ihan normikuolevaisia on lavalla ollut.


Saksalainen yleisö osaa bailata, siis oikein kunnolla. Siitä ei ole sanomista, se oli tosi siistiä. Mutta jotkut heistä osaa olla myös täysiä törppöjä. Yksi yritti työntää miestä väkisin eteenpäin. Survoi koko aika olkaansa tämän selkään, mitäköhän tämäkin sillä voitti? Olutta sai konsertin aikana ostaa ja juoda täysin vapaasti. Mekin kippistelimme parit ennen konsertin alkua. En ymmärrä miksei suomessa voi tehdä näin?



Konsertti päättyi puolelta öin biisiin Holiday. Taustalla vilkkui kaikkien maailmanvaltioitten liput, suomikin näkyi. Ihana, ihana, ihana! Ei tämän parempaa syntymäpäivälahjaa olisi voinut toivoakaan, ei sitten millään.

Setlist
1. Iconic
2. Bitch I'm Madonna
3. Burning Up
4. Holy Water (with "Vogue" snippet) 
5. Devil Pray

    Messiah (video interlude) 

6. Body Shop
7. True Blue (acoustic) 
8. Deeper and Deeper
9. HeartBreakCity (with "Love Don't Live Here Anymore" snippet) 
10. Like a Virgin (with "Justify My Love" and "Heartbeat" samples) 

     S.E.X. (video interlude) 

11. Living for Love
12. La Isla Bonita
13. Dress You Up (with "Into the Groove" and "Lucky Star" snippets) 
14. Secret (acoustic) 
15. Rebel Heart

     Illuminati (video interlude) 

16. Music (with "Give It 2 Me" sample) 
17. Candy Shop
18. Material Girl
19. La vie en rose (Édith Piaf cover) 
20. Unapologetic Bitch

     Holiday (Encore)

Kommentit