Happenings
Tässä sitä istutaan tällä hetkellä Lufthansan lennolla LH 401 New Yorkista kohti Frankfurtia, kello on kymmentä vailla yhdeksän New Yorkin aikaa. Meidän lento lähti reilun tunnin myöhässä tarkoittaen sitä, että meille jää Frankfurtissa jotakin abouttiarallaa tunti vaihtaa konetta, pitäisiköhän sitä pyytää jo täällä lennolla ihan suosiolla rebookkausta, will see. (Ei tarvinnut, kotiin päästiin)
Mutta en kertakaikkiaan vaan oikeesti käsitä mitä kaikkea tuolla meidän reissun aikana tapahtui. En käsitä en, en, en. Jonkun pitäisi nyt tässä nipistää mua näitten ihan mukavien ilmakuoppien välissä (joista kapteeni ei ole kertaakaan kuuluttanut yhtään mitään, nukkuukohan se?). Toisaalta ei tuo turbulenssi haittaa, ihan mukavasti keinuttaa yhdessä punaviinin kanssa, heko heko :) Eikun oikeesti, en vähään aikaan ole jännittänyt lentämistä German Wingsin niin epäonnisen lentoturman jälkeen kuin nyt. Kaikki mitä ollaan saatu tässäkin nyt kokea. Lufthansan lakko lähtiessä, lennon peruuntuessa ja siirtyessä kokonaan suoraksi lennoksi (onneksi) Finnairille.
Se tunne, oikeesti kun jotakin odottaa ihan mielettömästi. Se hirveä stressi kun joku menee pieleen. Miesraukka lähti kesken työpäivän köröttelemään kohti Helsinki-Vantaata, että saataisiin edes joku ihminen kiinni mitä voidaan tehdä kun lento on peruuntunut. Samalla aikaa minä soittelin joka ikiseen Lufthansan numeroon mitä vaan ikinä löytää voi ja vihdoin numerotiedustelun kautta pääsin jonoon, jossa joku tosi ihanan kuuloinen Lufthansan asiakaspalvelija otti asiani hoitaakseen ja hetken päästä kertoi iloisesti "we have a connect flight for you, straight one, if that is ok to you"
Vitsit tää kone heittelee, aikamoista turbulenssia, huh. Taitaa olla ihan normaalia Lufthansalle olla noteeraamatta, Finnair olisi tällaisen aikana kehoittanut vähintäänkin miljoona kertaa olla vahingossakaan liikkumatta pois omalta paikaltaan.
Palatakseni Jimmy Falloniin. Se, että toinen istuu siellä salissa teatterissa muutama rivi meidän takana meinasi herppaannuttaa mun keskittymiskyvyn It's Only a Playhyn ihan kokonaan. Samalla koitat keskittyä Martin Shortiin taikka Matthew Brorerickiin siinä about puolen metrin päässä. Teki mieli kiljua miehelle kun huomasin Martin Shortilla olevan suora katsekontakti häneen, toinen vaan hymisi vieressä. Abso Fucking Lutely! Ei tällaista vaan tapahdu oikeessa elämässä! Miten lämminhenkinen Jimmy Fallon oli, oikeesti keskittyi keskusteluun, katsoi suoraan silmiin ja halasi (tosin pyynnöstä) aidosti ja lämpimästi. Jäi harmittamaan etten välittänyt näin suomalaisena hänen vaimolleen terveisiä.
Miten voisi kuvailla teille sitä ihanaa teatterisalia.. Meidän eteemme avautui punaisen samettiverhon noustua ihana nostalginen huone, johon oli säilötty teatteriavajaisjuhlien ajaksi vieraitten ulkovaatteet, muun muassa Lady Gagan pallotakki, joka kolisi siinä olleitten joulukoristeen kokoisten pallojen osuessa toisiinsa. Ihmiset nauroivat katketakseen kun "Gus" apupoika kävi noutamassa huoneessa olleen sängyn päältä juuri Gagan takkia. Sängyllä oli myös kutsuvieraitten kuten Lion Kingin, Harry Potterin ja Helen Mirrenin päällitakit.
Ja sitten Cabaret. Se meni mulla vähän penkin alle. Tai no, ei siis pahalla tavalla.. C'moon, me oltiin sentäs Studio 54:ssa. Mulla meni ehkä hieman lapasesta niiden viinien, olueiden ja drinksujen kanssa, mutta kerrankos siellä nyt oltiin. Kyllä sen paikan ilmanpiirin pystyi aistimaan (ainakin minä - One
more please). Piti ihan pari extrakertaa käydä naisten restroomissa, koska you know, olihan se entinen Studio 54! Ja olihan se vessakin ihan sikamagee, kattokruunut ja kaikki. Mutta se esitys. Alan Cumming keikkaroi lavalla vähän väliä yhä enemmän flirtimmin ja flirtimmin. Cabaret-tarina kertoi eräästä Berliiniin saapuneesta miehestä, joka majoittautui erään teatterin yhdestä huoneista ja mitä kaikkiea tämä saikaan sitten kokea. Ja saihan tämä. Alan Cumming kuvainnoillisti sen kutkuttuvan tunteen jonka tämä matkailija koki tuossa piskuisessa teatterisalissa. Ah, miten tuo esitys tihkui pikkutuhmaa seksiä! Pari kertaa Alan poistui näyttämöltä meidän takaatamme.
Toiselta päätähdeltä, Sienna Milleriltä kysyin miten hänen silmänsä voi. Hän oli kolauttanut silmäkulmansa eräässä aiemmassa esityksessä ja saanut siitä mojovan mustan silmän. Oli kuulemma parempaan päin, mutta ei olisi halunnut vielä ottaa yhteiskuvia faniensa kanssa. Onneksi siinä ulkona oli niin mahtava yhteishenkeen puhaltava porukka, että Sienna lupautui melkein kaikkien kanssa samaan kuvaan. Ihan super cool!
Nyt alkaa olla New York pahasti jo takanapäin. Lennetään jossakin Islannin yllä ja kotosuomi odottaa. Kiitos Ihana New York, ikävä tulee. (Teksti kirjoitettu Wordilla koneessa ja julkaistu palatessa kotiin sunnuntai-iltana)
Se tunne, oikeesti kun jotakin odottaa ihan mielettömästi. Se hirveä stressi kun joku menee pieleen. Miesraukka lähti kesken työpäivän köröttelemään kohti Helsinki-Vantaata, että saataisiin edes joku ihminen kiinni mitä voidaan tehdä kun lento on peruuntunut. Samalla aikaa minä soittelin joka ikiseen Lufthansan numeroon mitä vaan ikinä löytää voi ja vihdoin numerotiedustelun kautta pääsin jonoon, jossa joku tosi ihanan kuuloinen Lufthansan asiakaspalvelija otti asiani hoitaakseen ja hetken päästä kertoi iloisesti "we have a connect flight for you, straight one, if that is ok to you"
Vitsit tää kone heittelee, aikamoista turbulenssia, huh. Taitaa olla ihan normaalia Lufthansalle olla noteeraamatta, Finnair olisi tällaisen aikana kehoittanut vähintäänkin miljoona kertaa olla vahingossakaan liikkumatta pois omalta paikaltaan.
Palatakseni Jimmy Falloniin. Se, että toinen istuu siellä salissa teatterissa muutama rivi meidän takana meinasi herppaannuttaa mun keskittymiskyvyn It's Only a Playhyn ihan kokonaan. Samalla koitat keskittyä Martin Shortiin taikka Matthew Brorerickiin siinä about puolen metrin päässä. Teki mieli kiljua miehelle kun huomasin Martin Shortilla olevan suora katsekontakti häneen, toinen vaan hymisi vieressä. Abso Fucking Lutely! Ei tällaista vaan tapahdu oikeessa elämässä! Miten lämminhenkinen Jimmy Fallon oli, oikeesti keskittyi keskusteluun, katsoi suoraan silmiin ja halasi (tosin pyynnöstä) aidosti ja lämpimästi. Jäi harmittamaan etten välittänyt näin suomalaisena hänen vaimolleen terveisiä.
Miten voisi kuvailla teille sitä ihanaa teatterisalia.. Meidän eteemme avautui punaisen samettiverhon noustua ihana nostalginen huone, johon oli säilötty teatteriavajaisjuhlien ajaksi vieraitten ulkovaatteet, muun muassa Lady Gagan pallotakki, joka kolisi siinä olleitten joulukoristeen kokoisten pallojen osuessa toisiinsa. Ihmiset nauroivat katketakseen kun "Gus" apupoika kävi noutamassa huoneessa olleen sängyn päältä juuri Gagan takkia. Sängyllä oli myös kutsuvieraitten kuten Lion Kingin, Harry Potterin ja Helen Mirrenin päällitakit.
Ja sitten Cabaret. Se meni mulla vähän penkin alle. Tai no, ei siis pahalla tavalla.. C'moon, me oltiin sentäs Studio 54:ssa. Mulla meni ehkä hieman lapasesta niiden viinien, olueiden ja drinksujen kanssa, mutta kerrankos siellä nyt oltiin. Kyllä sen paikan ilmanpiirin pystyi aistimaan (ainakin minä - One
more please). Piti ihan pari extrakertaa käydä naisten restroomissa, koska you know, olihan se entinen Studio 54! Ja olihan se vessakin ihan sikamagee, kattokruunut ja kaikki. Mutta se esitys. Alan Cumming keikkaroi lavalla vähän väliä yhä enemmän flirtimmin ja flirtimmin. Cabaret-tarina kertoi eräästä Berliiniin saapuneesta miehestä, joka majoittautui erään teatterin yhdestä huoneista ja mitä kaikkiea tämä saikaan sitten kokea. Ja saihan tämä. Alan Cumming kuvainnoillisti sen kutkuttuvan tunteen jonka tämä matkailija koki tuossa piskuisessa teatterisalissa. Ah, miten tuo esitys tihkui pikkutuhmaa seksiä! Pari kertaa Alan poistui näyttämöltä meidän takaatamme.
Toiselta päätähdeltä, Sienna Milleriltä kysyin miten hänen silmänsä voi. Hän oli kolauttanut silmäkulmansa eräässä aiemmassa esityksessä ja saanut siitä mojovan mustan silmän. Oli kuulemma parempaan päin, mutta ei olisi halunnut vielä ottaa yhteiskuvia faniensa kanssa. Onneksi siinä ulkona oli niin mahtava yhteishenkeen puhaltava porukka, että Sienna lupautui melkein kaikkien kanssa samaan kuvaan. Ihan super cool!
Nyt alkaa olla New York pahasti jo takanapäin. Lennetään jossakin Islannin yllä ja kotosuomi odottaa. Kiitos Ihana New York, ikävä tulee. (Teksti kirjoitettu Wordilla koneessa ja julkaistu palatessa kotiin sunnuntai-iltana)
Kommentit
Lähetä kommentti