38

Takana kertakaikkisen ihana viikonloppu. Eilen vietettin yhtä aikaa Isänpäivää ja syntymäpäivääni. Se olin minä joka sai jäädä sänkyyn heräilemään rauhassa kun mieskulta meni keittämään kahvia ja tekemään aamupalaa. Päivällä miehen lapset kävivät kylässä ja illalla käytiin kahdestaan vielä elokuvissa katsomassa Jon Don.

Perjantai-iltana otettiin varaslähtö synttäreilleni. Mies oli salaa järjestänyt kekkerit. Taikka kyllä minä vähäsen aavistelin jotakin, mutta aika hyvin sai pidettyä yllätyksen loppumetreille saakka salassa. Vietettiin iltaa meillä tunnelmoiden Vain elämää-ohjelman tyyliin. Mies oli valinnut päivän päätähdeksi Madonnan ja meille kaikille osallisille roolit. Minä oli Pauli Hanhiniemi. Meidän piti esittää jokainen oman roolimme mukainen versio jostakin Madonnan biisistä, mutta onneksi tuo osio jotenkin jäi sen kaiken muun hauskanpidon alle.

Illalla lähdettiin vielä keskustaan. Aika liiankin hyvin tuli koettua iän tuoma rasite. Jonotettiin Fredan Tivoliin kun ovella portsarit katsoivat paremmaksi vinkata "meille keski-ikäisille" sopivampaa paikkaa Tähti ja Iskelmäbaaria tien toisella puolella. Musta on tullut vanha, milloin niin kävi?

Kommentit