Ihana, vanha Riika

Takana varmaan paras viikonloppu ikinä :) Heräsin juuri kolmen tunnin päiväunilta (niitä todella tarvittiin tänään) kun rymyttiin koko viikonloppu Riiassa. Lähdettiin tosiaan perjantaina kello kahden koneella Riikaan juhlistamaan miehen kaverin nelikymppisiä. Majoituttiin neljän maissa hotelli Avaloniin vanhan kaupungin kupeessa ja lähdettiin juhlimaan. Parasta koko viikonlopussa oli minun tyhmien ennakkoluulojen romuttuminen ja tutustuminen uusiin mielettömän ihaniin ihmisiin. Mistä ihmeestä olen saanut päähäni, että Riika olisi kuin Tallinnakakkonen kahdeksankymmentäluvun aikaan??? Siinä on kiva ja kaunis kaupunki kuin mikä, varsinkin vanha kaupunki. Talot kuin nukkekoteja ja toinen toistaan kauniimpia. Matka tuonne kestää tunnin ja ilma (melkein) kuin etelässä. Oli tosi lämmin.










Meitä oli yhteensä yhdeksän hengen porukka liikkeellä ja en muista vähään aikaan nauraneeni näin paljon. Ihania persoonia ja erilaisia taustoja. Olen ollut tänään "vähän" orpona. Se on se ärsyttävä, hämmentävä ja tyhjä tunne ihanan matkan jälkeen, mikä sitten onneksi pikkuhiljaa hälvenee, mutta tällä hetkellä vielä vähän ahistaa. Tuo viikonloppu olisi turnajaisväsymyksestä huolimatta voinut jatkua vaikka kuinka pitkään.



Kierreltiin perjantai-iltana vanhassa kaupungissa ensin terassilta toiselle kunnes päädyttiin syömään juhlakalun juhlaillallinen a Gourmee Paradiseksi tituuleerattuun 1221-ravintolaan. Joka kadunkulmassa koitti uusi entistäkin mageempi näky vanhoja taloja ja ihania näyteikkunoita. En voinut muuta kuin vain huokailla ihastuksesta. 1221-ravintola on ihana (toistanko minä tätä sanaa jo?), tai siis ehkä oikea sana tälle on "kokemus". Siellä me noustiin ylös jyrkkiä kiemuraisia puurappusia kolmanteen kerrokseen jossa oli meille kabinetti. Kabinetti sijaitsee ylimmässä kuvassa tuon ylimmän ikkunan kohdalla. Samantien kun päästiin tilaan, kiukkuinen (meidän takiamme ylitöihin joutunut tarjoilija) varoitti ettei sitten keikuta 400 euron museotuoleilla jotka tilassa oli :) Ei keikuttu.

Joimme hyvää viiniä ja olutta. Muu porukka otti isot sisäfilepihvit, itse valitsin kananrintaa. Tässä ravintolassa hinta oli hintatasoon nähden korkea, muttei silti vielä suomen hinnoissa. Pääasiassa ateria maksaa Riiassa noin 5 - 6 latia. Juhlakalulle skoolattiin ja pidettiin ihania puheita. Hän sai lahjoja ja valtavasti halauksia. Se oli kertakaikkiaan ihanaa. Ilta jatkui kahteen saakka ulkona terassilla istuen, ei ollut ollenkaan kylmä. Tilattiin olutta ja drinkkejä. Olut maksoi 0,80 latia (1,15 euroa) ja join parhaan mojiton sitten Las Vegasin.




Lauantai-aamupäivä meni kierrellessä (hieman väsyneenä) torilla ja istuskellessa torin terassilla :) Ja siitä sitten shoppaamaan, mitäs muutakaan. Mulla on vaihteeksi taas uusi Michael Korsin laukku. Mun pitää kohta saada isompi asunto ja oma huone laukuille joihin ihan selvästi olen koukussa. Se on pakko alkaa pitämään breikkiä noitten suhteen. Riiassa oli muuten vielä ale menossa, aika monessa paikkaa tuotteuta - 60 % kuten esimerkiksi Stockmannilla ja sen vieressä olevassa kauppakeskuksessa.



Shoppaamisen jälkeen ihan pienille päiväunille hotellille jonka jälkeen kuvetta leuan alle. Tällä kertaa mentiin syömään sellaiseen valkosipulipaikkaan. Oli kyllä hyvää alkupalaksi tilaamaani sipulikeittoa ja kanaa jälleen. Olen koko reissun ollut niin ähky ettei tosikaan, syöminen (ja ehkä vähän juominenkin) on ollut ihan valtavaa. Jutut oli ihan hervottomia. Ilta jatkui osaltani yhteen saakka, istuttiin sitä paikallisessa irkkubaarissa. Hirveän hyvä tarjoilu tuolla joka puolella on. Saa mennään suoraan pöytään istumaan eikä jäädä tilailemaan tiskille. Osa meistä jaksoi juhlia puoli viiteen saakka, että turnajaistunnelmaa jaksettiin kyllä pitää (vielä tässä iässä) yllä.



Sunnuntaina perehdyttiin tarkemmin vanhaan Riikaan. Kävimme Pietarin kirkon tornissa (sisäänpääsy 5 latia per/hlö) ja tornista oli kiva näkymä yli kaupungin. Vähän vielä shoppailua ja syömistä lisää kunnes viiden maissa piti lähteä lentokenttää kohti. Menimme mennen tullen lentokenttäbussilla ja yksi matka maksoi 0,50 latia. Lipun voi ostaa pysäkillä olevasta automaatista taikka suoraan kuskilta. Matka lentokentältä keskustaan kestää noin 15 minuuttia. Tosi iisiä.



Riian vanhakaupunki on juuri sopivan kokoinen viikonloppumatkalle. Siellä riittää tutkittavaa, ihasteltavaa ja nähtävää, mutta siellä ehtii myös istuskella ja viettää aikaa. Kertakaikkiaan ihana kaupunki. Ei varmastikaan jää viimeiseksi kerraksi tämä.







Kommentit