Urheilua

Loma on alkanut aika sporttisissa merkeissä. Aamut ovat lähteneet käyntiin jos jonkinmoisella lenkillä. Meinasi loman alkuun pukata heti flunssa, mutta sain sen oireet poistettua syväluotaamalla ne. Siis kovalla psyykeajattelulla, että perhana, mun lomaahan ei flunssat pilaa. Lepäilin minä maanantai-iltapäivän kyllä ja olin vain, josko se tehosi siihen, oireet are onneksi gone.

Ostin tuossa Stockmannin alesta itselleni uudet urheilukengät, Aviat. Stockalla on hyvät alennukset nyt, siellä oikeesti tekee löytöjä. Pojallekin lähtee Kreetalle mukaan uudet Speedon uimashortisit ja niistä "jouduin" pulittamaan ihan jopa yhdeksän euroa. Mulla oli aikoinaan täydelliset Asicsin lenkkarit, mutta sinne minä ne jenkkilän reissulla Buffalo Groveen unohdin. On harmittanut aika lailla, mutta ei voi mitään. Lenkkareissa minulle on tärkeää hyvä tuki, ei liikaa kylläkään. Esimerkiksi pronaatiotukea saa olla, mutta sopivasti. Toisekseen lenkkareissa tulee olla hyvä ilmastointi ja niiden on oltava kevyet. Nämä Aviat ajaa nuo kriteerit ihan ok, mutta ensimmäisellä lenkillä näitten kanssa, joka taisi olla semmonen kuuden kilsan mittainen, onnistuin hankkimaan itselleni jättirakkulat isovarpaan ja nimettömän väliin, molempiin jalkoihin. Katja ei tajuu!
Eilen auringon ilmestyessä taivaalle en voinut muuta kuin hypätä pyörän selkään ja lähteä ihastelemaan maisemia. Pyöräily on Helsingissä erittäin hyvä tapa katsella maisemia ja päästä paikasta A paikkaan B. Ihan huomaamatta tuli poljettua 30 kilometriä ja voi että kuinka mä nautin. On kiva uskaltaa ajamaan  entuudestaan tuntemattomia reittejä huomatakseen millaiset mielettömät maisemat löytää ja ilolla tulen polkemaan niitä myöten jatkossakin.



Merellinen Helsinki on kaunis. Länsiväylällä tuuli, mutta lämpimästi. Ihana meren tuoksu ja miten happirikas ilma. Poljin länsisatamaan katsomaan paria jättiristeilijää ja sieltä Kaivopuiston kautta keskustaan ja kotiin päin. Ihana katsella ihmisiä kesäisessä Helsingissä.

Kommentit