America calling

Eilen kampaamoreissun lisäksi mukaani kotiin lähti uusi matkalaukku. Kriteerinä laukulle oli kestävyys, mahtuminen maasturiin muitten matkalaisten laukkujen kanssa sekä helppokäyttöisyys. Matkalle lähtee mukaan siis Samsoniten Cordoba Duo pyörällinen matkakassi. Sain sen hintaan 124 euroa oikean hinnan ollessa 155 euroa, elikkä ihan mukavalla alennuksella.

Kaupan päälle viiden vuoden takuu ja numerolukko. Olen tyytyväinen. Tosin mun onnella laukku jää hihnalle jonnekin Varsovaan ja saan odotella sitä New Yorkissa määrittelemättömän ajan. Pitää koputella vaan puuta. Kun yksi ongelma poistuu, niin tulee uusi ongelma tilalle. Nyt kun mulla on laukku mitä ihmettä pakkaan reissuun mukaan?

Tuttuni joka asuu New Yorkissa kertoi sään siellä olleen tänä kesänä mielettömän vaihteleva. Vettä on kuulemma sadellut aika paljon ja esimerkiksi toissapäivänä kaupungissa oli ollut hirveä helle ja eilen taas viileää. Muistutti kuitenkin, että se mikä on heidän viileä on meille suomalaisille kuuma. Hellevaatteita suositteli pakkaamaan mukaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä.

Kyselin samalla häneltä amerikkalaista prepaid-puhelimista ja liittymistä. Ei kannata lähteä edes yrittämäänkään soittamista suomalaisella liittymällä siellä. Minuutti maksaa neljä euroa. Saatikka puheluun vastaaminen, ensimmäinen puoli minuuttia maksaa 1,30 euroa. Jenkkiöissä myydään kännyköitä, mihin kuuluu mukaan puheaikaa, tekstiviestipakettia ja dataa joka kattaa koko maan. Isommista liikkeistä kuten At&t, Verizon, Singular ja T-Mobile noita saa ostettua. Kuten myös ihan normikaupoista kuten Target, Walmart, CVS, Walgreens, Rite Aid ym. Sitten on olemassa vielä Best buy-kauppoja joista saa ostettua elektroniikkaa ja siten myös puhelinliittymiä, näistä näitä prepaideja saattaa löytyä halvemmalla.
Usa-kirjassa on "vain" 1203 sivua... Ahkerasti on luettu molempia










Kommentit