Baijerin alpit

Lähdettiin räntäsateisesta Helsingistä jouluaatto-aamuna 2011 kohti Münchenia. Oltiin päätetty, että tarvitaan pieni irtiotto ja jotain tartteisi siihen sitten järjestää. Eikun samoilemaan autolla alpeille. Lennot saatiin ostettua hyvään hintaan jo ajat sitten, mutta majoitusta ei tahtonut löytyä millään. Ehdin jo varata huoneen guesthoussista Bad Gasteinista, pienestä kylästä joka sijaitsee noin 20 km Garmisch-Partenkirhenistä. Garmishissa ei tahtonut olla missään enää huoneita, olihan kaupungissa alkamassa uuden vuoden mäkiviikot. Laittelin ihan randomina suoria sähköpostikyselyjä lukuisiin guesthousseihin kunnes nappasi. Rouva Maurer Guesthous Buchwieseristä vastasi, että heillä on tarjota meille huone. Peruin oitis huoneen Bad Gasteinista ja otettiin tämä ilolla vastaan. Ei Garmischkaan mikään Niin iso kaupunki ole, mutta talvisaikaan hyvin suosittu turistikohde.

Münchenin lentokentältä otettiin alle vuokraauto, saatiin Opel Vectra, mikä oli oikein kelpo menopeli. Siihen oli onneksi asennettu talvirenkaat, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Saavuttiin illansuussa Garmischiin, jonne on Münchenistä matkaa noin 130 kilometriä. Puolessavälissä matkaa alkoi sakea lumipyry, joten ei ihan mittari pohjassa viitsitty autobanhnia mennä.

Näkymä huoneemme ikkunasta

Guesthoussin emäntä Maurer otti meidät lämmöllä vastaan. Toivotti tervetulleeksi kera kuohuviinin. Siinä hetken aikaa huilittiin ja lähdettiin syömään jouluillallista ravintolaan josta Maurer oli meille varannut pöydän. Piskuinen Garmisch on kuin elävä postikortti. Alppimajat ja talot on koristeltu kaunein baijerityylisin maalauksin. Seinät on koristeltu peuransarvilla ja joka puolella oli kauniita joulukoristeita.

Pakkasta oli illalla noin kymmenkunta astetta. Kun päästiin ravintolaan sisälle meinasi itku päästä, se oli Niin kaunis. Paikkaa piti kolme ihmistä.

Omistaja keskellä

Omistaja intoutui myöhemmin uudelleen ravintolassa käydessämme puhumaan muutaman sanan suomea, hänen vaimonsa nimittäin on kotoisin täältä. Syötiin erittäin hyvin ja ruokajuomaksi valittiin ihanaa italialaista punaviiniä. Olin kertakaikkiaan seitsemännessä taivaassa.

Seuraavana aamuna herätessämme ulkona oli kaunis aurinkoinen keli, joka tosin siitä pikkuhiljaa muuttui pilviseksi. Huoneen hintaan kuului aamupala alppityyliin jotenka siirryimme alakertaan aamiaishuoneeseen. Alppityyliin tarkoittaa vaaleaa sämpylää erilaisilla juustoilla, kananmunia ja kahvia. Siinä se lyhykäisyydessään mutta meille kelpasi, ja kahvi maistui joka ikinen aamu aivan törkeän hyvältä. Maurer tykkäsi keskustella kanssamme, vaikkakin valitteli kovasti huonoa englantiaan. Tuli käytyä läpi suomalaiset mäkihyppääjät jotka hän tunnisti kaikki, eritoten Matti Nykäsen. Maureria kiinnosti kovin mitä miehelle kuuluu tänä päivänä ja aika nolona sitä sai selittää, Matti kun istui sillä hetkellä vankilassa vaimonsa pahoinpitelystä. It´s great to be Finn sometimes!

Siitä lähdimme katsastamaan Zugspitzeä, Saksan korkeinta vuorta (2962m). Oltaisiin menty heti ensalkuun sen huipulle vaijerihissillä, mutta pilvien kerryttyä päätettiin jättää meneminen tällä erää väliin. Halusimme nähdä ylhäältä myös maata vaikka olisihan siellä aurinko paistanut, huippu kun oli pilvien yläpuolella.

Hetken mietittyämme päätimme suunnata auton nokan kohti Itävallan puolella olevaa Innsbruckia. Sinne oli matkaa ainoastaan 70 kilometriä. Mutta se ei olekaan sama kuin tästä huitaisi Hämeenlinnaan kolmostietä suoraan ajaen. Alpspitzstraße nousee ja laskee monia satoja metrejä sisältäen "kivoja" mutkia. 

Ei muistettu mennessä huoltoasemalta ostaa Vignettetarraa auton etulasiin, korjattiin se asia kyllä kun lähdettiin ajamaan myöhemmin Sveitsin puolelle. Tuosta vignetten puuttumisesta rapsahti ystävälleni 140 euron sakot, joten kyllä siellä teillä noita tarroja valvotaan. Onneksi säästyttiin.

Itävallan moottoritiemaksuja on eri suuruisia, mutta Sveitsiin saa ainoastaan luvan joka on voimassa kokonaisen vuoden. Siitä saatiin pulittaa 40 euroa.

Ei ihan satasta viittiny noissa mutkissa kuitenkaan ajaa

Kiva oli Innsbruckissa chillailla ja katsella meininkiä. Tehtiin ikkunaostoksia ja ostettiin me myös kyllä pieniä tuliaisia. Enemmän oli kiva oleskella ja katsella. Käytiin juomassa taivaallisen hyvät kuumat kaakaot ja syötiin suklaavohvelit. Ei tarvinnut tuon jälkeen vähään aikaa miettiä suklaata. 

Paluumatkan kanssa tahtoi tulla kiire, mua pelotti pimeän tulo. Ei muuten, mutta ajakaa itse tuolla alppiteillä pimeällä ja liukkaalla. Ehdittiin kyllä ihan hyvin, pimeä laskeutui yllemme vähän ennenkuin saavuttiin Zugspitzen kohdille. Seuraavana päivänä koitti sitten ihan oikeasti nousu Zugspitselle. Se oli elämys vailla vertaa, oleskelu siellä yläilmoissa. Yllätyin kuinka turvallisen tuntuinen se kaapelihissi oli vaikka yhä korkeammalle aina sen kanssa vaan noustiin. Nopeaa ja jouhevaa. Ja niin mielettömän kauniit maisemat. Jylhät alpit jatkuivat silmänkantamattomiin kun katsoi etelän suuntaan, taas pohjoiseen päin katsottaessa näkyi enemmän alavaa maata.

Ei sieltä olisi malttanut lähteä pois ollenkaan. Tämä kuuluu ehdottomasti yksiin parhaimpiin matkamuistoihini nyt. Olin haaveillut Zugspitselle pääsemisestä niin kauan. Illalla tyydyttiin mäkkäriateriaan paikallismeiningillä. Big Mag bratwurstilla ja hapankaalilla. Ajoi tehtävänsä.

Seuraavana päivänä koitti suurajelu. Lähdettiin ajamaan Sveitsin puolelle Samnauhun. Samnau on pieni  verovapaa kylä, ainoa lajissaan koko Sveitsissä. Se sijaitsee Garmischista katsottuna reilun sadan kilometrin päässä. Sinne ajeltiin alppiteitä ja autobahneja pitkin, välillä jopa yli kuuden kilometrin tunneleissa vuorten sisällä mennen. Juuri tässä kuuden kilometrin mittaisen tunnelin puolessavälissä auton lämpömittari näytti +17 astetta. En voinut uskoa tuota joten piti avata auton ikkuna ja työntää käsi ulos. Kyllä se vaan lämmintä siellä piti. Ulkona pakkasta oli -9 astetta.

Sitten käännyttiin 17 kilometrin mittaiselle vieläkin kapeammalle alppitielle jossa ylämäkeä ja mutkaa riitti. Mieskin sanoi, että onneksi meillä on Kreetan vuoristoteiltä jo kokemusta. Tuolla oli lisäksi aikalailla sitä jäätä, josta ei ollut kokemusta. Onneksi tällä matkalla paistoi aurinko, koska seuraavalla Samnaun reissulla niin ei tosiaankaan ollut. Voin sanoa, että näin upeaa tietä pitkin en ole ennen koskaan ajanut. Yhä korkeammalle vain. Auton moottori huusi ja korvat menivät lukkoon. Välillä mentiin vuoren sisässä tunneleissa ja välillä katseltiin solan toiselle puolen jossa muurahaisen kokoiset autot ajelivat menojaan. Rotko tien reunasta alas oli välillä enemmän kuin sata metriä. Kylttejä viiletti ohi joissa luki Achtung. Taisin pari kertaa sanoa miehelle, että hidasta :)

Samnaussa kolattiin varmaan joka ikinen kauppa. Kaikki hinnat - no taxes, kyllä kelpasi. Ajan kanssa pitää tuonne vielä uudelleen joskus mennä, ehkäpä kun yhdistetään joskus Pohjois-Italian Stelvio Pass ja Sveitsin Verzasca, jotka edelleenkin kuuluvat Must see-kokemuksiin. Sama reilu sata kilsaa toisinperin takaisin Garmischiin. Koettiinpa siinä myös iltaruuhka vuoristoteillä. Matka takaisin kesti kaksi ja puoli tuntia. Illalla ei tarvinnut kauaa nukkumattia odotella.

Seuraavana päivänä lähdettiin vaeltamaan Partnachklamiin, vaihtelua autossa istumiselle. Voi Herrajesta, että osasi olla kaunista. Ajettiin ensin Garmischin olympia-alueelle, josta käveltiin vaijerihissille. Sillä noustiin ylös hotellille, josta tie solaan alkoi. Se vaijerihissi oli hurja kokemus jos mikä. Meitä oli kolme ihmistä siinä ja aika tiukkaa teki. Mulla tuntui varpaissa asti se keikkuminen. Hotellilla nautittiin ihanan lämpimässä auringonpaisteessa parit Iris Coffeet, kunnes lähdettiin samoilemaan. Ihanaa.

Jos jossakin voi kokea huikeaa luonnonkauneutta ja karua jylhyyttä niin tuolla voi. Miten luonto saakaan aikaan sellaista kauneutta, hiljaiseksi veti.

Matka alkoi pikkuhiljaa lähenemään loppuaan. Mutta vielä oli paljon nähtävää. Seuraavaksi ajoimme kohti Neuschwansteinin linnaa. Ennen sitä koukkaistiin siinä vieressä Ludvigin palatsilla (siis kesäasunnolla). Neuschwanstein sijaitsee Füssenissa, noin 30 km päässä Garmischista. Hyvin lumimäärä hälveni tuolla matkalla. 

Matkalla Neuschwansteiin katseltiin kuinka irtonainen koira hortoili pitkin autotietä. Tuossa olisi voinut toiselle käydä huonosti. Ajettiin osa matkaa kuulua Romance-tietä. Se on hyväkulkuinen tie jonka varrella kaunista nähtävää riittää. 

Neuschwansteinin linnan toinen puoli oli melkeimpä kokonaan julkisivuremontissa. Hauskinta tuossa reissussa oli patikointi sinne ylös linnalle. Sinne ei ilmeisesti bussit tien jyrkkyydestä johtuen talvisaikaan kulje joten lihasvoimin sinne piti kavuta. Hevoskärryillä sinne kyllä olisi päässyt, mutta jonot olivat aika huippuluokkaa. Melkeimpä kaikki kävelivät. 

Hauskaa oli myös katsella pariskuntia, jotka käsikädessä hienoissa vaatteissaan kävelivät ylöspäin varoen samalla hevosten jättämien läjien norovanoja joita valui ja meni pitkin tietä. Yksikin kiinalainen nainen ei suostunut omilla käsillään sitomaan aunneita kengännauhojaan, koska nehän olivat siinä ihtessään, eikun mies töihin. Hauskaa oli myös meneminen suljettua reittiä pitkin Marian sillalle. Marian silta on paras paikka ihailla linnaa ja samalla kiva kokemus tuolle reissulle lisää, sillalta on alas maahan matkaa varmaankin sata metriä. Moni muu meidän lisäksemme oltiin, että mitä hittoa kiun nähtiin kyltti Closed! Eikä mitään, yli esteitten vaan ja eteenpäin. Ei tosiaan oltu ainoita ketkä laittoivat piut paut tälle kiellolle. Ilman Marian siltaa Neuschwanstein näkeminen ei ole mitään. Illalla Garmischiin päästyämme joimme ulkosalla kuumaa punaviiniä ja kävelimme hissun kissun keskustassa ihaillen koristellisia näyteikkunoita. Siis sitä punaviinin makua ei voi kuvailla, se pitää kokea. Se oli niin hyvää. 

Seuraavana päivänä ostokset silmissä kiiluen suuntasimme uudelleen Samnauhun. Tämä toinen reissu olisi jäänyt kokonaan tekemättä ja kokematta jos olisimme alkuperäisen suunnitelman mukaan yöpyneet Samnaussa ja hyvä ettei yövytty. Lisäjännitystä tälle kakkosreissulle toi sinä päivänä 1,5 metriä satanut lumi. Sitä pyrytti ja tuprutti. En ole sellaista kokenut koskaan. Tiellä vuorenrinteessä rukoilin Neitsyt Mariaa koska pelkäsin niin kovin. Kerran saatiin tehdä kahden kilometrin uukkari koska auto ei päässyt enää ylämäessä eteenpäin etummaisen auton hyytyessä eteemme. Ei naurattanut, kun uudet auditkin oli siellä tien poskessa koska eivät renkaitten vuoksi päässeet eteenpäin. Ihmiset laittelivat autoihinsa lumiketjuja jotta pääsivät eteenpäin. Luojan kiitos meillä oli valmiiksi talvirenkaat. 

Reissun viimeisenä päivänä seuraamaan Garmischin mäkihyppykisoja. Siellä me istuttiin lähibaarissa suomen mäkihyppyvalmennusjohdon kanssa, oli hauskaa. 

Tämä päivä oli muuten Uuden vuoden aatto. Illalla Garmischissa oli mieletön ulkoilmakonsertti, keskellä talvea. Oli kivaa. Jälleen kuumaa punaviiniä kehiin ja hyvin pärjäsi. Se oli ihanaa.