Polkemisia

Menimpä manailemaan kelejä liian aikaisin, tänäänhän oli ihan superhieno ilma. Ei ole sääennusteisiin kyllä uskominen. Mietin aamulla viisi - kuusikin kertaa lähdenkö pyörällä töihin vaiko en, ja ulkomittariin vilkaisu päätti sen puolestani, tottakai lähdin pyörällä. Kello oli vähän vaille seitsemän ja ulkona jo melkein kymmenen astetta lämmintä! Tuossa oli vain aikamoinen pakkausoperaatio ennenkuin pääsi lähtemään ulos. Jos olisin ollut hitusenkaan fiksumpi, olisin pakannut kamppeeni jo illalla valmiiksi, mutta minähän olin varma että siellä sataa vettä.

Kuvat: Bianchin facebook-sivut

Vitsi mä nautin. Vaikkakin reitissä oli vähän hakemista. Poljin aamulla töihinpäin mennessä pääteitä myötäillen, matkaa tuli 7,8 km kestäen 29 minuuttia. Matka kesti mielestäni aika kauan kun sain pysähdellä liikennevaloihin harva se kerta. Ja kyllä tässä muutama päivä menee kunnes jalat sekä alaselkä tottuu ja pääsee kunnolla vauhtiin. Töistä kotiin poljin junarataa myötäillen, vähän pidempi matka mutta much better reitti. Matkaa kertyi 11,2 km kestäen 35 minuuttia. Tähän pitää laskea mukaan poukkoilu ydinkeskustassa ihmisvilinässä pahimpaan ruuhka-aikaan, juu käyttäen kyllä visusti pyöräteitä.

Siis p*rkeleen jalankulkijat! Sieltä tullaan mitään katsomatta minäminäminä meiningillä. Ja tää on pahenemaan päin. Vaikka kuinka pyöräilijä on siellä pyörätiellä, väylällä, yhdistetyllä taikka ihan jopa autotiellä sitä ei vaan osata katsoa yhtään mihinkään suuntaan. Tullaan eteen, sivusta, jäädään keskelle tietä, ja vaikka mitä. Välillä ihmettelen eikö ihmisillä kulje järki mukana tuolla mennessä..

Onneksi ydinkeskusta on hyvin pieni käsite ja sieltä kuitenkin pääsee lopulta pois vähäsen hampaita yhteen purren ja kelloa kovasti soittaen. Ja auta armias kun ajat sitten siellä autotiellä johon on ihan vartavasten punaisella maalilla ja katkoviivoilla maalattu pyöräkaista. Siellä on sitten auto jätettynä hätävilkut päälle odottamaan suoraan eteen siihen niin sillä aikaa kun kuski kipaisee "ihan nopeasti" "asioilla". Taikka saadaan auto hienosti siihen tien varteen parkkiin ja aletaaan miettimään kuskin puoleisen oven avaamista, katsomatta tuleeko sieltä takaa sitten ketään.. 

No niin, vetäistään tässä henkeä välillä. Oli kivaa ja nautin. Illalla kävin vielä salilla moikkaamassa crosstraineria 50 minuutin verran. Hikoilin kuin mikäkin, mistäköhän se johtui?