15 seconds of fame

Voi herrajesta! Kaikkea sitä sattuukin. Käytiin eilen lounastauolla kuuntelemassa, katsomassa ja ihmettelemässä Kauppatorilla kunnialaukauksia jotka ammuttiin Kuivasaaresta Helsingin 200 juhlavuoden kunniaksi. Kunnialaukauksia ammutaan vain erittäin tärkeitten tapahtumien vuoksi. Mutta se määrä! Miksi pitää säästää? Pitikö ne kuulat kaivaa käyttöön merenpohjasta vaiko mitä? Tasan kaksi, ja sitä toistakin sai odotella määrittelemättömän pitkän ajan. Oltiin hieman pettyneitä, niinkuin ne viisitoista muutakin ihmistä jotka vartavasten olivat paikan päälle tulleet, ja kuinka pettynyt oli myös Mtv3 uutisten toimittaja Mika Tommola.

Kuinkas ollakaan meikäläinen pääsi sitten kymppiuutisten loppukevennykseen päivittelemään koko kansalle kuinka kunnialaukauksia ei ammuttu sitten enempää. Voi kiesus. Totesin haastattelussa toimittajalle "Vähän ihmeteltiin, kun ei niitä tullut enempää kuin se yksi jysäys.."Voi Jeesus!

Tänään, enkä eilen, en ole liikuntaa harrastanut mitään. Ellei nyt reipasta kävelyä työpaikalta kauppatorille ja takaisin lasketa mukaan. Flunssa vei voiton. Nyt alan olemaan jo terveitten kirjoissa ja huomenna aion edelleenkin osallistua spinningmaratoniin. Paino on pysynyt ihme kyllä täysin samoissa lukemissa mitä oli kolme päivää sitten, mistä olen erittäin kiitollinen. Pohkeet on kylläkin jotenkin juntturassa, mutta mies lupasi niitä hieroa. Aion huomenaamulla syödä hyvän aamupalan ja sen tuoman energian voimian aion polkea sitten niin helkutisti. Tuon jälkeen varmaankin päiväunet ja pikkuhiljaa valmistautumaan illan Whiteoutiin.



Kävin vähän vaateostoksilla tänään joten huomenna on kiva mennä dresscoden mukaan valkoisissa paikan päälle. Nyt on valkoista blazeria, valkoista toppia ja valkoista paitaa.




Kommentit