This is my life

Tuli luettua uusimmasta Me Naiset -lehdestä Kaisa Liskin haastattelu. Hän kertoo hankalasta lapsuudesta ja nuoruudestaan, ihan suoraan, kiertelemättä. Elosta kotona, jossa ei laitettu minkäännäköisiä rajoja eikä sääntöjä. Mulla meni kylmät väreet kun luin haastattelua. Liski avasi silmäni.

Kaisa Liski sanoo "Tiedän miltä tuntuu olla lapsi jota ei ole haluttu. En koskaan kelvannut äidilleni omana itsenäni eikä minulle myöskään annettu rajoja. Sekin tuntui pahalta, että isä tuupattiin pois elämästä vuosiksi". Nykyään Kaisa on tekemisissä isänsä kanssa, mutta äitiin välit menivät poikki jo kymmenen vuotta sitten. "Tajusin yhtäkkiä, että olen aikuinen ihminen ja saan päättää itse, kuka kuuluu perheeseeni. Silloin tuntui kuin olisin vapautunut vankilasta".

Olen monet kerrat puhunut poikieni kanssa muun muassa siitä mikä on oikein ja väärin, kuinka ihmisiä tulee kohdella. Pyrin antamaan heille itse mallia omalla käytökselläni (joka ei ihan aina mene putkeen). Vanhempia ihmisiä tulee aina teititellä, naisille avataan ovi, annetaan muitten mennä ensin, semmonen minä minä ajattelu olisi hyvä kitkeä pois, ihmisiä katsellaan keskusteltaessa silmiin, sanotaan kiitos ja pyydetään anteeksi. Meillä on hyvinkin voimakkaita väittelyitä aika ajoin, mutta kaikesta keskustellaan ihan aina jälkeenpäin.

Haluan kannustaa omia poikiani vahvoiksi, muut ihmiset huomioonottaviksi, rehellisiksi ja avoimiksi ihmisiksi. Toivon, että asioista jotka vaivaavat mieltä sanotaan suoraan. Valehtelemalla, kieroilemalla ja vetkuttelulla ei tässä maailmassa pitkälle pötkitä. Siitä olen sanonut pojilleni monet, monet kerrat. Kuka haluaa olla ihmisen kanssa tekemisissä joka aina haukkuu ja arvostelee muita, kokee olevansa niin paljon korkeampiarvoinen? Siinä tulee äkkiä sellainen ajatus mieleen, että mitä minustakin eteenpäin kerrotaan. Toki saattaa kieroilemalla pötkiäkin eteenpäin, mutta se ei ole oikein. Loppupeleissä ihminen joka toimii näin, voi huonosti. Ainakin omantuntonsa osalta, jos sellaisen omaa.

Haluan kannustaa poikiani matkustamaan, näkemään maailmaa ja kokemaan. En missään nimessä halua kannustaa heitä nuorena saamaan lapsen niinkuin omalla kohdallani kävi. Toivon, että eläisivät ensin hyvän ja kokemusrikkaan nuoruuden ja aikuistuisivat rauhasssa kokeillen siipiään. Ehdottoman tärkeänä pidän opiskelua ja koulutusta, ilman sitä on aika hankala päästä työelämään.  Ja erittäin hyviä arvosanoja poikani ovatkin työelämän harjoittelujaksoilta saaneet. Vanhemman poikani viimeisimmässä arvoinnissa lukee lauseita "esimerkillistä teiniltä, noudattanut työaikoja kiitettävästi, todella oma-aloitteinen koko työelämäjakson". Ei siinä oikein tiedä kuinka päin olla kun nuorimies tulee kotiin tällaisen todistuksen kanssa kaiken sen jälkeen mitä mekin tässä elämässä ollaan koettu.